Kaikki kirjoittajan Kruununjalokivet.com artikkelit

Henkilökohtaisten tietojen jakaminen


Kirjoitan nyt yleisestä ilmiöstä.

Viimeaikoina minua on ihmetyttänyt seuraavat asiat:

Kuinka suomalaiset antavat henkilötietonsa tai muut asiat netissä helposti aivan tuntemattomille.

Itselleni kävi niin, että minulta pyydettiin kuvaa omasta henkilökortista ja kasvoista samassa kuvassa. Pyyntö liittyi siihen, että olisin pystynyt laskuttaman yritystä tekemästäni yhteistyöstä.

Laskutukseen olisin käyttänyt kevytyrittäjyyttä mainostavaa yritystä. Kyseisen yrityksen järjestelmään ei muuten voinut laittaa kansalaisuutta oikein itse. Joten pyysin ylläpitoa tekemään sen. Yllätykseni oli suuri, kun pyydettiin kuvaa henkilökortista.

Verokortin pystyi kyllä lataamaan itse järjestelmään.

Järjestelmässä ei myöskään pystynyt tunnustautumaan pankkitunnuksilla.

Arvatkaa laitoinko kyseistä kuvaa??? Vastaus on en laittanut. Poistin koko profiilin heidän järjestelmästä ja totean, ei ole minun juttu.

Vaikka yhteistyöstä olisi ollut kiva saada sovittu summa. Olen sitä mieltä, että en näin kipeästi tarvitse rahaa. Valitsen mielummin tämän tien.

En voi todellakaan olla varma, miten tietoja käsitellään, vaikka on tunnettu yritys. Se, että on tunnettu yritys ei näköjään takaa sitä, että yritys noudattaa järkevää toimintamallia. Olen monta kertaa lukenut, että viranomaiset varoittavat, ettei kaikkia henkilötietoja pitäisi jakaa internettissä.

Sitten se toinen asia:

Facebookissa on ryhmä, jossa ylläpito vaatii tilitiedot ennen kuin voidaan antaa apua vähävaraiselle, siis jos haluat sitä apua. Heidän mukaan he eivät tallennna sitä mihinkään. Eivät näin heidän mielestä ole velvollisia tekemään ilmoitusta tietosuojavaltuutetulle asiasta. Jos tämä on vaatimus, niin silloin kyllä minun näkemyksen mukaan ylläpidolle muodostuu epävirallinen rekisteri.

Mutta kuka jakaa omat tilitiedot täysin tuntemattomalle henkilölle yksityisviestillä?

Kyseinen ryhmän ei mielestään riko tietosuojalakia, kun eivät tallenna tietoja. Ehkä ei riko, mutta eivät myöskään kerro, kuinka käsittelevät tietoa.

Tiedän, että kyseisen ryhmän ylläpitäjä on kertonut toisessa ryhmässä tämän ryhmän sisäisiä asioita täysin sellaisillle, jolle asia ei kuulu.

Miten meni omasta mielestäsi?

Et koskaan voi olla täysin varma, kun laitat kuvan tilisi saldosta yksityisviestillä tai kuvasi henkilökortista minne se päätyy.

Facebook on yksi sovellus internetissä ja internetiin ei ole ihan kaikkia pakko laittaa.

Siksi kannattaa miettiä mitä sinne internetiin kirjoittaa.

Tästä pääset tietosuojavaltuutetun sivulle.

Tietosuoja turvaa oikeutesi henkilötietoja käsiteltäessä

Timo Sarpaneva 1926-2006


Luin tai oikeammin kuuntelin Timo Sarpanevan kirjan, joka on julkaistu elokuussa 2020.

Kirjoittaja oli Marjatta Sarpaneva Timo Sarpeneva, Taide ja elämä.

Kirja oli kyllä lukemisen arvoinen ja erittäin mielenkiintoinen.

Siinä oli kerrotttu myös Timo Sarpanevan työskentely tavoista ja myös muutaman ikonisen tuotteen syntyperästä tietoa. Yksi ikoninen tuote on tietenkin Festivo kynttilän jalka. Toinen ikoninen tuote on valurautapata.

Festivon historia on mielenkiintoinen. Aluksi se piti olla vain kokeiluluontoinen ja pieni määrä vain, mutta sitten siitä tulikin kaikkein suosituin tuote. Ja tämä on vieläkin tuotannossa.

Festivot
Festivot kuvattuna Iittalan lasimuseossa 2013

Timo Sarpanevahan on suunnitellut I tarran, Iittalalle käyttölasiin 1950 -luvulla. Sarpaneva tunnetaan niin taide-esineistä kuin käyttölasista.

Yksi asia, mikä oli yllätys tai ihan uskomaton juttu, Iittalassa saatettiin rikkkoa lasiesineitä, kun varastoon tarvittiin tilaa. Ihan käsittämätöntä minusta, suomalaista lasitaidetta tällä tavalla rikkoa. Lisäksi Sarpaneva oli keihittämässä erilaisia tekniikoita, kun hänen taidetta toteutettiin. Hänellä oli luotto lasinpuhaltajia ja heidän avulla syntyi paljon ikonisa lasitaide esineitä.

Koska olen vain kuunnellut tämän kirjan on vähän haaste kirjoittaa kaikkea, mutta yksi kirja jonka ostamista harkitsen todellakin omaksi ilokseni.

Suositten kirjaa jokaiselle, joka on kiinnostunut aiheesta. Sieltä löytyy mielenkkiintoisia asioita.

Olkaa tarkkoja, kun ostatte verkosta


Olen kevään aikana saanut tietää, että tämän blogin kuvia on ulkomailla sijaitsevalla verkkokauppa sivustolla.

Kyseiselle sivustolle pääsee kuvahaun kautta ja varsinainen sivusto myy kenkiä.

Olen tehnyt tästä sivustosta tutkintapyynnön suomen poliisille, mutta koska kuvien immateriaalisten oikeuksien loukkauksesta suomessa voi saada vain sakkoja. ei suomen poliisilla ole mahdollisuutta tutkia tätä rikosta. Etenkin, kun tekijä on ulkomailla. Sen tiedän, että en ollut ainoa, joka teki tästä sivustosta tutkintapyynnön.

Nyt tuleekin olennainen asia, googleta kuvat huolella, kun olet ostamassa jotakin tuotetta. Toinen asia tässä tapauksessa on, että miten kenkä myyvä verkkokauppa myisi yht’äkkiä Iittalan tuotteita ja vielä niitä harvinaisempia juttuja. Kuvana vielä jonkun yksityishenkilön blogista otettuna.

Aina verkkokaupoista ostettaessa kannattaa katsoa tarkkaan, minkälaiset sivut heillä on. Näyttääkö, että tietoturva on kunnossa. Koskaan ei pitäisi laittaa luottokorttia tai omia pankkitunnuksia ihan minne tahanassa. Jos oman luottokortin laittaa nettiin, kannattaa pitää verkkomaksaminen luottokortilla mahdollisimma pienenä ja ehdottomasti seurata sitä omaa pankkitiliä. Jos tulee jotain outoja velotuksia, kannattaa ottaa yhteys pankkiin ja kuolettaa kortti. Lisäksi pankki vaatii usein tekemään rikosilmoituksen kyseisestä tapahtumasta.

Keskustelin tästä tänään, suomen poliisin kanssa. Nimeä en nyt muista, se ei ole olennainen.

Koska, en ole halukas istumaan jonkun verkkokaupan kanssa suomessa käräjäoikeudessa, en syytä kyseistä firmaa mistään. Totean vaan, että kenkiä myyvällä firmalla ei välttämättä ole mitään tekemistä suomalaisen lasiteollisuuden tai Iittalan brändin kanssa.

Tuskin heillä on myynnissä Iittalan vaaleanpunaista Tris tuikkua tai 120 mm mariskoolia värinä ruusuoliivi. Näitä, kun ei ole Iittalan oman ilmoituksen mukaan tehty kuin muutaama kappale.

Olin yhteydessä kyseisen verkkokaupan asiakaspalveluun sähköpostilla. Koskaan en saanut mitään vastausta.

Kyseinen verkkokauppa käytti myös astiaparatiisin, laatutavaran ja astiataivaan kuvia myynti-ilmoituksessa. Ja olisit voinut maksaa ostoksesi. Eli ihan loppuun asti olisit pystynyt menemään. Ja aivan varmasti rahat olisit menettänyt.

Lisäys 18.2.2021

Sama meno jatkuu. Eli nyt on kaksiväriset aalto maljakot kohteena. Sivusto on ru maatunnuksena, eli jäljet johtavat venäjälle.

Tämä on todellakin kansaninvälistä rikollisuutta ja koska suomen poliisi ei pysty tutkimaan tälläisiä. En näe syytä tehdä kolmatta rikosilmoitusta.

Aalto malja 380 mm


Olen pitkään etsinyt tai oikeammin ihaillut Aalto maljaa, joka on 380 mm (näkee myynnissä myös 50 mm x 350 mm merkinnällä).

Tämä löytyi nyt sitten live kirpputorilta ja vielä täysin ehjänä ja hyvä kuntoisena.

Kun näin tämän, mietin ensin, että haluanko maksaa 3 numeroisen luvun ja vielä tarkistin huolella kunnon.

Olen paljon nähnyt esineitä, jotka haluaisin tai voisin ostaa. Hinta ei ole aina se kaikkein kovin.

Mutta kun tarkistan kuntoa, löydän särön tai iskeymän.

Live kirpputorilla se virhe on aika usein vielä piilotettu hintalapputarran alle.

Joten kun tätä maljaa aloin harkitsemaan, totesin puolisolleni, että mennään sivumpaan ja tutkitaan tarkkaan ennen kuin ostamme.

Sivussa yleensä pystyy rauhassa tutkimaan tuotteen ja tässäkään tapauksessa emme irroittaneet mitään hintalapputarraa, koska kyseinen hintalapputarra oli tämän tuotteen laatikossa.

Kävimme reunat huolella läpi kynnellä sekä puhelimen taskulampulla. Puolisoni oli ensin, ettei tätä ole signeerattu. Siihen totesin, että on se, etsi ihan rauhassa sitä ei ole aina helppo löytää ja niin se löytyi.

Olen nähnyt näitä seuraavissa väreissä:

Kirkas
Musta Löytyy vuoden 2010 – 2011 kuvastosta
Savunharmaa Löytyy vuoden 2009 kuvastosta
Valkoinen

Toki näitä Aalto maljoja on matalammalla ja korkeammalla reunalla.

Tässä on vielä kuvaa:

380 mm malja
Valkoinen 380 mm malja

Kierrätyslasista tehdyn Aalto maljakkon signeeraus


Iittala ilmoitti keväällä tekevänsä uniikkeja aalto maljakkoja kierrätyslasista.

Nyt on kerrottu kuinka sellaisen maljakon tunnistaa, kun se tulee kauppoihin tai minne nyt tuleekin myyntiin.

Signeeraus tulee olemaan erilainen.

Signeeraus on seuraavanlainen ”Kierrätyslasista valmistetut Aalto-maljakot tunnistaa pohjaan laserilla tehdystä recycled-merkinnästä.”

Kuvaa tästä ei ole vielä saatavissa, koska en ole vielä yhtäkään tälläistä maljakkoa nähnyt livenä.

Lähde:

Ylen juttu Aalto-maljakon signeerauksesta

Majamoon tekemä Aalto maljakko


Hiljattain löytyi itse tehtynä puinen aalto maljakko.

Iltalehti kertoi tästä tammikuussa 2020.

Silloin en vielä tiennyt, että todellisuudessa Majamoo niminen suomalainen yritys on tehnyt puisen Aalto maljakon. Tosin hiukan eri mallisena.

Tämä alla olevassa kuvassa oleva maljakko on suunnilleen 95 mm maljakon kokoinen.

Majamoo on suomalainen desing yritys ja sen suunnittelija on Jani Martikainen.

Kaikkein tunnetuin Majamoon tuote taitaa olla pannunalunen, jota on myös myyty ja myydään edelleen myös Iittalan outlet tai store myymälöissä. Pannunalusta myydään myös muualla.

Pannunalusen lisäksi on olemassa muitakin tuotteita Majamoolla. Kuten tarjoittimia ja löytyy myös servettiteline.

Servettitelinettä ei kuulemma enää valmisteta, mutta sen voi vielä ostaa Suomenkolibrilta verkossa.

Majamoon aalto maljakko
Majamoon aalto maljakko Maljakko ylhäältä
Majamoon aalto servettiteline Servettiteline

Aalto maljakko muuttui puiseksi

Majamoo

Aalto maljakon uusi valmistusmuoto


Muutama päivä sitten Ylen uutisisssa saimme lukea, että Iittala alkaa valmistamaan unikkeja esineitä hukkalasista.

Yksi esine olisi Aalto maljakko. Suupuhaltaessa syntyy hukkalasia ja sen käyttäminen on eräänlainen egologinen tekijä.

Ennen tätä hukkalasia on myyty tai annettu lasivillan valmistukseen. Lasivillaa taas tietääkseni käytetään rakennusteollisuudessa, toki voidaan käyttää muuallakin.

Nykytrendi on todellakin, egologisuus ja aina kun voidaan jäte- tai hukkalasin uusiokäyttöön se hyvä asia.

Iittala pyrikii siis vastuulliseen toimintaan ja se on myös eräänlainen kilpailuvaltti.

Kiitos muuten harrastelijalle, joka linkkasi kyseisen uutisen Facebookissa olevaan ryhmään ja antoi ajateltavaa.

Linkitän tähän Ylen uutisen, niin jokainen voi lukea sen itse.

Aalto-maljakkoa ryhdytään valmistamaan jätelasista

Uutuudet matta mariskoolit


Iittala on elokuussa 2019 ja vuoden 2020 alussa tehnyt uusia matta mariskooleja.

Matta harmaa (frosted grey) on ollut Iittalan verkkosivuilla ja prismoissa ainakin myynnissä.

Matta vaalea vaaleanpunainen (frosted pale pink) on tullut tämän hetkisen tiedon mukaan vain sokokselle.

Nämä on matta kirkkaan, lisäksi ainoat viralliset värit ja näissä lukee nykyään mariskooli jalan pohjassa.

Matta harmaa Matta vaalea vaaleanpunainen
Matta harmaa Matta vaalea vaaleanpunainen

Päivitetään vähän


Moni varmaan miettii, onko blogini toiminnassa?

Vastaan on toki, taustalla seuraan kyllä kaikkia ilmiöitä. Niin suomessa kuin muualla maailmalla.

Se, että nykyiset tapahtumat eivät liity mitenkään suomalaiseen lasiin, siis ihan suoranaisesti johtaa siihen, ettei oikein tule päivityksiä tähän blogiin.

Monet tapahtumat on peruttu.

Ainoa asia, joka minua ihan oikeasti mietittytää on se, ettei ehkä kaikki noudata näitä annettuja kehoituksia.

Itse en ole nyt vähän aikaan menossa kirpputorille tai kenenkään kotiin hakemaan mitään löytämääni tuotetta. En ole koskaan kyllä saanut keneltäkään tämän toiminan kautta mitään viirustautia, mutta nyt noudatan aika kirjaimellisesti ohjeita.

Kuulun riskiryhmään, lisäksi lähes kaikki läheiseni kuuluvat tähän. Ainoa joka ei kuulu on sisareni mies ja kummipoikani. Joten oikein iloisia ollaan, jos nyt pystymme välttämään tämän tässä ensiaallossa. Suomalainen terveydenhuolto ei kestä, jos kaikki sairastuu samaan aikaan.