Japanissa asti tuli tilattua tuikku, eikö lähempää löytynyt ? ? ? Vastaus on, ei.


Olen tiennyt, että Iittala yrityksenä tekee paljon tuotteita ulkomaille, joita ei sitten suomessa myydä.

Viimeisin tällainen on Ametisti kivi kynttilälyhty Japanin markkinoille.

Tietenkin keräilijät heräsivät, kun Ametisti kivi kynttilälyhtyä alkoi löytyä Huuto.netin myyntipalstalta, että mikä tämä on ja miksi me keräilijät emme juurikaan tiedä asiasta mitään. Näin minäkin ihmettelin.

Koska tällainen tuikku tuli Japaniin ja Huuto.netin myyntipalstalla oli myynnissä ja myynti-ilmoituksessa oli, että näitä on tehty Japaniinkin vain rajattu sarja eli 3 000 kappaleen sarja. Olihan se edes yksi saatava itselleni. Onhan minulla kaikki viralliset värit, näin ajattelin marras- / joulukuussa 2015.

Sain tämän Japanissa tehdyn tuikun sitten käsiini.

Samalla heräsi Facebookissa keskustelua, kuinka saisimme näitä kynttilälyhtyjä suomeen.

Olimme jo aikaisemmin syksyllä ihmetelleet, kun live kirpputorilla oli ollut kivi kynttilälyhtyjä myynnissä (tosin I-tarra puuttui), jotka käyttäytyivät kuten Ametisti kynttilälyhty, mutta näissä oli muottinumero.

Keräilijöiden tietojen mukaan Ametisti oli 1988 – 1992 välisenä aikana ollut tuotannossa ja muottinumero on tullut kivi kynttilälyhtyihin vuonna 2003 – 2004, joten ihan outoa nyt on tapahtunut.

Kun asiaa kysyttiin Iittalasta, ei saatu kunnon vastausta.

Se tiedetään ja on aina tiedetty, että Iittala myy outlet ja store (kivijalka myymälä) väliväri kivi kynttilälyhtyjä ja näissä ei ole I-tarraa, nämä ovat siten 2-luokkaisia tuotteita tai värin vaihdossa syntyneitä kynttilälyhtyjä, jotka myydään halvemmalla, kun 1 laatuiset tuotteet.

Ametistissa käytettyä värin alkuainetta sai vain Kiinasta ja tämä maa on aika haluton viemään tätä ulkomaille, lisäksi Kiinan markkinoilla täytyy olla pöytälaatikko yritys (näin olen ollut ymmärtävinäni).

Facebook ryhmän kautta sitten selvisi minulle, miten on mahdollista hankkia näitä japanissa myynnissä olevia kivi kynttilälyhtyjä vielä lisää, joten en voinut jättää tilaisuutta väliin.

Tähän tilaisuuteen tarttuminen oli todella houkutteleva. Yksi tuikku tuli maksaan tätä toista kautta noin 1/3 hintaan, mitä maksoin Huuto.net:ssä myynnissä olevasta tuikusta.

Joten kyllä, se oli ostettava myös rakkaille sisaruksillekin.

Itse tilaaminen japanista ei olisi ollut ongelma, jos osaisi japania.

Ilman apua, ei olisi onnistunut tilaaminen minulta. En ollut koskaan käyttänyt PayPal palvelua, tunnusten luominen ja maksaminen toi myös lisähaastetta minulle ja joillekin muille.

Lisähaastetta tuli siitä, että tuotetta sai vain verkkokaupasta (näin ymmärsin asian) ja toimitus olisi tapahtunut vain japanissa olevaan osoitteeseen.

Tarvittiin yhteyshenkilö, joka pystyi tilamaan tuotteen japanissa olevaan osoitteeseen ja toimittamaan tuotteen suomeen.

Tämä onnistuttiin järjestämään, joten maksoin japanilaiselle yhteyshenkilölle tuotteen ja sen kaikki muut kulut.

Tietenkin varauduin, että saatan / joudun tekemään tulliselvityksen kyseisistä tuotteista suomen tullille.

Suomen tullissa oltiin ehkä hiukan ihmeissään, kun suomeen tulee japanista paketteja kuukaudessa kymmeniä ja sitä ennen keskimäärin ehkä muutama paketti kuukaudessa.

Pakettien tulo tietenkin kesti hiukan ja odottavan aika on pitkä, se täytyy myöntää.

Sen tiedän, että osa keräilijöistä on saanut pyynnön tehdä tulliselvityksen ja osa ei ole tätä saanut.

Kaikkein mieluimmin olisin maksanut suomeen suomaisesta työstä tulevat kulut, kuten verot yms. jutut, mutta jos Iittala tosiaan haluaa tehdä näin, täytyy todeta, että onneksi onnistun saaman tämän käsiin.

Tässä on kuvaa näistä kynttilälyhdyistä, vastaavia kuvia löytyy muualtakin, kuten esimerkiksi Facebookin Iittlan sivuilta.

Ametistit tarjottimella Ametistit ylhäältäpäin
Ametistit tarjottimella Ylhäältäpäin Ametisti kynttilälyhdyt

Myönnän, mieheni pyöritteli ensin päätään, mutta kyllä hän ihan mielellään auttoi vaimoaan, kun tiesi, että tämä on hänen intohimon kohde ja rakas harrastus.

Joten, näin julkisesti kiitos rakas puoliso, olen iloinen ja onnellinen, kun pystyin hankkimaan tämän tuikun omaan kokoelmaani. Ilman apuasi ei tämä olisi onnistunut.

12 thoughts on “Japanissa asti tuli tilattua tuikku, eikö lähempää löytynyt ? ? ? Vastaus on, ei.

  1. Hei

    Näitä on monia tuolla Facebookissa.

    Joten, etsi ryhmiä kivi kynttilälyhty ja mariskoolin nimellä.

  2. Hei,

    haluan kysyä mistä tilasit nämä tuikut? 🙂 Ihania!

  3. Hei

    Tämä artikkelin tuikku on tilattu Japanilaisesta verkkokaupasta nimeltä http://www.Scope.ne.jp osoitteesta.

    Kyseinen verkkokauppa ei myy tuotteita ulkomaille, ei ainakaan tätä tuotetta myynnyt.

    Joten tämän on ensin tilanut japanissa yksityinen henkilö ja sitten lähettänyt suomeen.

    Tämä väri on yksi upeimmista väreistä, mitä itse tiedän. Heikkouteni ♥

  4. Onneksi olkoon upeasta hankinnasta! On se violetti vaan niin upea väri lasiesineissä. Itsekin keräilen violettia ja lilaa lasia, 50-70 -luvun Iittalan ja Kumelan tuotantoa lähinnä, mutta on nämä Ametistin väriset Mariskooli ja Kivi joskus vielä saatava!

    Onhan se huvittavaa että joku näkee todella paljon vaivaa saadakseen pienen kynttilälyhdyn Japanista asti omakseen. Mutta ymmärrän erittäin hyvin. Tekisin itsekin saman jos vastaan tulisi joku lasiesine joka olisi PAKKO saada 😀

    Mielenkiintoinen blogi sinulla, ensimmäistä kertaa eksyin tänne, tulen varmasti uudestaankin, ainakin lukemaan 🙂

  5. Kiitos ☺

    Toivotan sinullekin hyvä hetkiä ja löytöjä lasin parissa.

  6. Hei Erja en olekaan ennen kunnolla lukenut blogiasi, upea. Onko sinulla kuvia isoista kivistä, minulta puuttuu niistä 4 kpl. Keltainen, granaatti, ruskea ja oliivi

  7. Hei Kaija

    Voisin tehdä sen, että laitan isoista kivi kynttilälyhtysitäkin tietoa tähän blogiin.

    Itseltäni puutuu granaatinpunainen, ruskea ja tietenkin keltainen.

    Vielä siis on matkaa ☺

    Kiitos

  8. Hei ! Hienoa työtä olet tehnyt, minulla on juuri tämä Japanin tuotantoon tehty ametisti kivituikku ja on nyt myynnissä Fb sivulla ! Laitoin tarjouskaupalla myyntiin ja tuntuu että ihmiset eivät arvosta tätä ametistiä, tarjoukset on huonojja. Joten todennäköisesti en myy sitä. Se on aivan alkuperäisessä laatikossa ollut, ja on tosiaaaan kaunis. Olen Hutonetin kautta ostanut ja maksanut paljon. Kiitos sinulle tieodoista, sain paljon vinkkejä .

  9. Hei

    Valitettavasti Japaniin tehty ametisti tuikku on syönnyt tämän värin haluttavuutta.

    Pidä itselläsi ja katso muutaman vuoden kuluttua uudelleen. Uskoisin, että arvostus lähtee taas nousemaan.

    Ei tätä väriä ole tehty kuin todella rajallinen määrä ja tosiaan, kyllä tämä väri on se kivi tuikkujen kuningas ollut virallisista väreistä.

Vastaa käyttäjälle Kruununjalokivet.com