Avainsana-arkisto: Arabia

Miten vaikeaa on myydä ja toisten kunnioittaa myynti-ilmoitusta


Laitetaas hiukan omakohtaista kokemusta.

Omistan ison määrän muumimukeja ja joitakin muita tähän liittyen.

Olen nyt sitten päättänyt myydä näitä mukeja pois. Syy on yksinkertainen, ei mahdu asumaan minun luonani.

Erehdyin laittamaan yhden mukin ehkä huikan liian kalliilla hinnalla.

Ei mitään, järkevän tarjouksen olisin voinut hyväksyä. Sitä järkevää tarjousta ei sitten tullut.

Annoin ilmoituksen olla hiukan aikaa. Siittähän tuli sitten ihan romaani ja yleinen keskustelupalstan tyylinen ketju.

Yleensä säännöissä on, että toisen hintaa ei saa tai saisi arvostella.

Sääntöjen mukaan tehty ilmoitus. Kaikkia ei aina voi mitenkään mielyttää, se on opittu.

Odotankin, pääsenkö ihan feissarimokat sivustolle.

Ainakin, jotakin otti päähän tapani, kun tuli ihan oma aloituskin, kuinka ottaa päähän minun ilmoitukset. Isoilla kirjaimilla, joten nettietiketin mukaan huutoa.

Kyseinen henkilö olisi voinut ihan vaan ohittaa ilmoitukseni. Toisaalta reagointi kertoo sen, että tunteisiin meni ja huolella.

Annoin tämän ilmoituksen olla noin vuorokauden sen jälkeen päätin poistaa, vaikka kyseistä mukia ei ole myyty.

Myönnän en kyllä ihan kaikkein ystävällisin ehkä ollut, kun kommenttoin. Pystyin silti pitämään malttini suhteellisen hyvin.

Pitäisikö kokeilla minkälainen keskustelu tulee, kun laitan sen myyntiin 1 eurolla? Myyntiehtona olisi, että vain nouto kotoa ja käteinen. Ensimmäinen saa, joka tuo sen käteeni. Osoitteen annan yksityisviestillä kaikille, jotka varaavat tai muuten ilmoittaa kiinnostuksen. Ja tosiaan en varaisi tätä mukia.

Mitä mieltä olette, haluatteko että kokeilen ja kerron sitten miten meni?

Suomi 100 vuotta


Suomi juhlii itsenäistymistä, tulee 100 vuotta täyteen.

Iittala, Arabia, Fiskars ja Hackman osallistuu juhlavuoteen tekemällä erikoiseriä erilaisista esineistä.

Yleinen piirre on Iittalalla, että juhlavuoden värinä on Ultramariininsininen, joka on tehty Iittalan oman ilmoituksen mukaan erikoisreseptillä.

Siihen en ota kantaa onko tämä hiukan eri värinen, kun aikaisempi Ultramariininsininen, mutta minun silmään se näyttää ihan samalta, kun aikaisemmin tuotannossa ollut Ultramariininsininen.

Juhlavuoden tuotteisiin kuuluu seuraavia tuotteita:

Aalto maljakkot 160 mm ja 251 mm
Toikan linnut Kuulas ja Kyyhky
Mariskooli 155 mm
Kastehelmi tuikku
Kastehelmi juomalasi 30 cl
Kastehelmi lautanen 170 mm ja 248 mm
Kastehelmi purkki 116×114 mm
Kastehelmi paperiservetti 33 cm sininen
Kartio juomalasi 21 cl
Kivi kynttilälyhty
Kaksivärinen aaltomaljakko 160 mm (Valkoinen – Ultramariininsininen)
Kaksivärinen aaltomaljakko 160 mm (Ultramariininsininen – Valkoinen)
Kaksivärinen aaltomaljakko 200 mm (Ultramariininsininen – Valkoinen)
Kaksivärinen aaltomalja 90 mm x 195 mm
Ultramariininsininen aaltomaljakko 160 mm
Ultramariininsininen aaltomaljakko 251 mm (Valkoinen – Ultramariininsininen)
Kaksiväriset sakset 21 cm
Vasara
Paistokasari 24 cm
Paistinpannu 28 cm
Savonia lahjapakkaus 24-os + kakkulapio, Suomi 100 -kaiverruksella.

Kaksivärinen Aalto maljakko (Valkoinen – Ultramariininsininen) ja Kivi kynttilälyhty ovat yritysmyyntiin tarkoitettuja.

Lisäys 14.1.2017

Kävin Iittalan myymälässä myyjän kanssa mielenkiintoisen keskustelun. Muutama tuote ei tule kuulemma Storeen myyntiin, mutta ehkä Stocmann ja Sokos saavat nämä tuotteet, joten esim. kaksivärinen aaltomaljakko voi löytyä sieltä myynnistä. Myyjä ei osanut sanoa mitkä kaupat nämä tuotteet saavat, mutta arvioi näitä kauppoja. Kaikkiin kauppoihin nämä eivät kuitenkaan tule myyntiin.

Lisäys 9.4.2017

Kivi kynttilälyhtyä on saanut Mammutti markkinoilta, kun on ostanut tietyn määrän esimerkiksi pesuainetta.

Tammikuussa käyty keskustelu myyjän kanssa tarkoitti ehkä tätä Ultramariininsininen – Valkoinen Aalto maljakkoa.

Tässä on kuva yritysmyynnissä olleesta maljaksta. Tätä Aalto maljakkoa on tehty 2017 kappaletta.

Aalto maljakko 160 mm Valkonen – Ultramariininsininen
Maljakon pohjassa on singeeraus Suomi 100

Tässä on kuva kaupoissa olevasta maljakosta. Tämä on numeroitu sarja ja on tehty 4 000 kappaleen sarja. Värinä on Ultramariininsininen – Valkoinen.

Aalto maljakko 160 mm Ultramariininsininen – Valkoinen

Tämä maljakko on ollut myynnissä ainakin Sokoksen ja Prisman verkkokaupassa sekä Prismoissa.

Tässä on molemmat Aalto maljakot

Aalto maljakot 160 mm Valkonen – Ultramarininsininen, Ultramariininsininen – Valkoinen

Lisäys 16.3.2018

Tässä on yksi maljakko vielä, joka on tehty Suomi100 teemaan liittyen. Tämä tuli jo markkinoille yrityksille, siis yrityslahjaksi ostettavaksi. Kaupoita tätä maljakkoa ei ole saanut.

Huomioitavaa on myös, että pakkauksessa todellakin on värit näin ilmoitettu, eli Utramariininsininen – Valkoinen. Tätä on tehty myös rajoitettu määrä.

Maljakossa on konesigneerauksen lisäksi Suomi100 signeeraus pohjassa.

Aalto maljakko 200 mm Ultramariininsininen – Valkoinen
Aalto maljakkon 200 mm myyntipakkauksessa olevat tiedot

Toikan vuosilintu, -muna ja -kuutio ovat väritykseltään valkoista ja sinistä, joten nämäkin kunnioittavat Suomen itsenäisyyden juhlavuotta. ”Kyyhkyä on tehty vain 2017 kappaletta, johlavuoden vuosiluvun mukaisesti.” Näin ilmoittaa Iittala itse.

Arabian mukit käsittelee kuva-aiheena Arabian tuotantoa eri vuosilta. Itse olen tykästynyt yhteen mukiin ja olenkin miettinyt pääni puhki, pitäsikö nykyisille kahvi- / teemukille antaa eläkepäivät.

Minulla on vuoden 2006 kesäsesonki mukit käytössä. Mukit on suunnitellut Heini Riitahuhta.

Mukien nimet on vasemmalta oikealle: Sitruunaperhonen, Kultasiipi, Neitoperhonen ja Sinisiipi

Perhosmukit
Perhosmukit

Lähteenä on käytetty, Iittalan omia verkkosivuja. Sivustoa, josta löytyy kuvia yleisesti myynnissä olevista tuotteista.

http://suomi100.fiskarsgroup.com/

Juttua muumimukeista


Olen kauan tiennyt, että muumimukien mukana on tullut lieveilmiötä.

Tämän päiväisen Keskisuomalaisen uutisen mukaan tehtiin 373 rikosilmoitusta muumimukiin liityten, tässä luvussa on kaupasta näpistetyt ja olemattoman tuotteen myynnit.

Tässä on vain ne jotka on ilmoitettu poliisille, kuinka paljon jää vielä ilmoittamatta? Sitä en halua arvioida.

Vähintään kerran päivässä yksi näpistää tai myy olemattoman muumimukin.

Tämä on todella paljon.

Nyt on ihan faktaa tähän, mitä olen jo kauan itse epäillyt.

Muumimukeja viedään kaupasta ja mahdollisesti myydään eteenpäin.

Mistä voit olla varma, kun ostat mukin yksityiseltä myyjältä, ettei se ole varastettu. Vastaan et juuri mistään, mutta älyttömän halpa muki voi olla varastettu.

Varastetun tavaran ostaminen on myös rikos, joten kannattaa yrittää selvittää myyjän taustat.

Miksi myydä varastettu tavara?

Lehden jutussa annetaan yksi selitys, on että tällä toiminnalla rahoitetaan huumeiden käyttöä. Toki muitakin syitä on.

Ei se, että myydään varastettua tavaraa ole pelkästään ongelma, vaan lisäksi on näitä, jota myyvät olemattomia mukeja.

Tässä on http://www.ksml.fi/kotimaa/Muumimukin%C3%A4pistyksist%C3%A4-ja-petoksista-satoja-rikosilmoituksia/869479

Henkilökohtaisesti olen ostanut omat muumiaiheiset mukini kaupasta, juuri tänän vuoksi.

Iittala Vintage tapahtuma 11.9.2016, Helsingin Kalasatama


Iittala järjesti Myiittalan jäsenille mahdollisuuden myydä omaa kokoelmia pois, Helsingin Kalasatamassa 11.9.2016.

Tämä oli kirpputori tapahtuma nimellä Iittala Vintage.

Sinne oli sitten lähdettävä, kun mielenkiintoni oli herännyt kyseiseen tapahtumaan.

myiittala asetelma
Tästä se alkaa 😉 Asetelma
yleiskuvaa_alkussa yleiskuvaa_loppuajasta
Alussa Loppussa

Jotkut olivat selkeästi tulleet myymään omia tuotteita ja jotkut olivat tietenkin tulleet myymään, mutta eivät olleet valmiita esim. alentamaan hintaa. Minä olen aika huono tinkimään, mutta kyllä nyt tingin muutamasta tuotteesta. Joten löytöjä tuli tehtyä sieltä.

Kaikkein tärkeintä oli tietenkin tavata ihmisiä, jolla on ehkä sama harrastus, kun minulla. Minähän olen erittäin kiinnostunut suomalaisesta lasiteollisuudesta ja lasista. Oli siellä Arabian, Riihimäen, Kumelan ja Nuutajärven tuotantoa.

Muutama harvinaisuuskin varmasti tuli nähtyä. Kaikkia ei vaan voi kuvata, koska ne olivat yksityisen ihmisen myyntipöydällä ja en nyt halua kuvata ihan kaikkia mitä näen, joten muutama yleiskuva saa riittää tänne tästä tapahtumasta.

En ole Muumi fani oikein isolla kirjaimella, mutta jos oikein katsoin, oli siellä se 1990 -luvulla tehty iso muumipappa myynnissä. Sen hintatasoa en tiedä, joten en nyt voi kertoa oliko kyseinen kallis vai ei.

Samoin oli Heljä Liukko-Sundströmin seinälampetti myynnissä. Kuvaa tästä en ottanut, mutta alkuperäisessä paketissa ja ihan siistiltä näytti, joten voisin olettaa sen olevan käyttämätön. Kaunis sellainen on, varsinkin niiden kokoelmiin, jotka keräävät Heljän tuotantoa. Kuvia voit katsoa, astiaparatiisi.fi sivustolta.

Riihimäen tuotannosta löysin opaali vai onkohan virallinen nimi tälle värille luulasi.

Valkoisen kermakon ja sokerikon. Yksi sokerikko onkin jo meillä tee pussien tarjoiluastiana, joten sopii hyvin pöytään, vaikka Arabian Lumi astiaston kanssa.

Lumi sarja on yksi lempi astiastoista.

Tähän sarjaan kuuluu paljon eri osia, joita kaikkia en edes yritä saada. Tämä sarja on vaan niin yksinkertainen, joten on helppo yhdistää muihin sarjoihin ilman, että ne riitelevät kattauksessa toistensa kanssa. Se on mielestäni Arabian astioissa yksi hyvä ominaisuus, että niitä voi yhdistellä toisiinsa.

Nuutajärven tuotannosta tuli muutama Kynttilälyhty. Pilvi tuikuista ei usein nähtyjä värejä ja Nuutajärven Usko tuikku.

Nyt onkin sitten Toivon ja Rakkauden löytäminen haasteena.

Tämä usko tuli vahingossa, yhtäkkiä tajusin, mitä yhdessä myyntipöydässä on ja olihan se pakko kysyä mitä hän pyytää. Minulla on jo SPR:n risti kynttilälyhty, jonka on tehnyt Muurlan lasi vuonna 2004. Kysyin tiedon, joskus aikoinani, kun löysin tämän kynttilälyhdyn sähköpostin avulla, sähköpostiosoitteen löysin Muurlan www-sivujen kautta.

Näissä kynttilälyhdyissä ei ole juurikaan eroa, mutta Muurlan usko tai risti on aavistuksen kevyempi ja reunat ovat terävämmät. Nuutajärven kynttilälyhdyssä kaikki reunat ovat pyöreämpiä ja takana on signeeraus, Hand Made in Nuutajärvi Finland.

Tässä on vielä kuvat näistä tuikuista.

risti_ja_usko_tuikut risti_ja_usko
SPR:n risti vasemmalla ja oikealla Nuutajärven Usko Samat tuikut pohjasta

Kiitos muuten muutamalle myyjälle, jotka tunnistivat minut.

Olemme keskustelleet Facebookissa yksityisviesteillä, mutta emme ole koskaan nähneet livenä. Oli mukava jutella, vaikka taisi nyt käydä niin, että minä olin äänessä.

Kun tapaamme taas, kuuntelen mielelläni teitä.

Lisäys 15.11.2016

Löysin live kirpputorilta Nuutajärven Toivo (Ankkuri) tuikun, mutta koska kyseisessä tuikussa oli pieni särö takana, jätin sen sinne.

Kuva oli tietenkin otettava.

Nyt vielä tuo Rakkaus (Sydän) tuikkun kuvan saaminen olisi haasteena.

Olisin todella mielelläni ostanut Toivon meille kokoelmaani. Minä vaan olen valmis ostamaan sen täysin ehjänä ja kohtuu hinnalla.

ankkuri
Nuutajärven Toivo (Ankkuri)

Stockmannin juhlavuoden tuotteet


Stockmann on tavaratalo, joka on juhlinut omaa 150 vuotista taivalta.

Ensin ilmestyi muki, sitten lautanen ja nyt on ilmestynyt kaadin. Muitakin on ilmestynyt aiheeseen liittyen, mutta jätän ne nyt sujuvasti pois tästä.

Muki ilmestyi vuonna 2012 ja kyseinen muki myytiin aika nopeasti loppuun. Aluksi mukista sai maksaa itsensä varmasti kipeäksi, mutta nyt tuntuu, että hyvä jos kaupaksi saa. Toki ne menee kaupaksi, mutta muistan, kun mukista sai maksaa noin 150 euroa, kun oli tarrallinen eli käyttämätön. Nyt olen nähnyt näitä myynnissä noin 60 – 90 euron välissä ja ei ole mennyt ns. kuumille kiville. Toteutuneita hintoja on vaikea sanoa, koska kukaan ei tietenkään halua kertoa niitä.

Lautanen 19 cm halkaisija ja malli on matala, tuli myyntiin syksyllä 2015. Lautanen maksoi verkkokaupassa 34.90 ja sitä on aluksi kaupiteltu huuto netissä kovaan hintaan, mutta ainakin minä näin vielä huhtikuussa 2016 näitä myynnissä ihan kivijalka myymälässä ja näyttaisi olevan verkkokaupassa.

Kaadin 1 litran tilavuus tuli myyntiin keväällä 2016.

Kun lautanen ja kaadin tulivat myyntiin Stockmannin verkkokauppa kaatui.

Lautasia yritin ostaa verkkokaupasta ja kun tämä kaatui oli pakko ottaa ja lähteä ajamaan itse kivijalkaliikkeeseen, joten nyt näitä on liikaa minulla. Mutta ei hätää, en ole ostanut näitä muita varten, joten voivat olla kaapissa ja ilahduttaa joskus jotakin hyvin innostunutta fania.

Kaatimen myynnin meinasin kokonaan missata, mutta minä sain sen vielä 30.4.2016 ihan kivijalka kaupasta. Tämä kaadin tuli myyntiin 28.4.2016 ja myytiin heti loppuun, uusi erä tuli seuraavana päivänä ja huomasin silloin, että tälläinen on tullut, kun katsoin ajankulukseni mitä kaikkea on myynnissä huuto netissä. Huuto netissä kaadinta myytiin 99 euron hintaan, mutta kaupasta se oli 49.90 euroa. Nyt näitä näkee monella hinnalla.

Pikavoittoja on tulossa joillekin. Itse päätin, että en osta näitä huuto netistä ja sitä kautta tue jonkun lompakkoa.

Stockmann_kaadin_blogi
Kaadin

Myönnän olen sen verran muumi fani, että ostan ne kaupasta ja jätän suosiolla kovalla hinnalla olevat tuotteet ostamatta. Toki tämän kaatimen huomaaminen melkein liian myöhään otti päähän, mutta heti ennen kello 9.30 paikalle, kun tavaratalo aukesi 9.00 pelasti minun vappuni.

Jokainen varmasti tietää, minne minun perheen vappujuhlaan tarvittavat rahat meni 😉

Heljän rintaneula


Heljä Liukko-Sundströmin tuotanto on todella laaja-alaista. En edes yritä luetella näitä.

Kaikki varmaan tietää hänen pupumukit ja ehkä keramiikkalaatat. Tässä blogissakin on hänen kellojansa.

Tässä on yksi hänen tuotantoon kuuluvista asioista, rintaneula. Kuvassa oleva rintaneula on nimeltä Vuokko, vuodelta 1995.

Heljan_rintaneula
Heljän suunnittelema rintaneula.

Tässä tulee uusin löytöni, huutonetissä oleva hupi huutaja


Löysin tälläisen, kun tein haun huutoneissä Muumipeikko unelmoi mukista.

Kuvia löytyi ja muutama muki myynnissäkin kovaan hintaan, mutta suljetuissa kauppakohteissa sitten löysin todella mielenkiintoisen tapauksen. En väitä, että mitään rikollista on tapahtunut.

Tässä se tulee, oikein sarjassa hupihuutoja tehnyt henkilö, eli ei ole todellinen vaan kaikki tiedot näyttäisi olevan keksitty. Tähän päätelmään tulin, kun luin hänen saamia palautteita.

Tässä on hänen uransa ja palautteensa https://www.huuto.net/kayttaja/2496426 ura on alkanut näköjään vuoden 2016 alussa.

Seuraavia tuotteita on palautteiden mukaan ostettu:

* Junalippuja ja linja-autolippuja
* Uskontojen harjoittamiseen liittyvää
* Muumimukeja (harvinaisempia)
* Legon osia
* Erilaisia pelejä eri konsolipeleille ja tekniikkaa

Muutama huuto on ihan älyttömillä tarjouksilla.

Tarjous voi olla, että jostain tuotteesta tarjotaan 50 000 euroa. Tästä voi jo päätellä, ettei ei ole aikomustakaan lunastaa.

Toki tasapuolisuuden nimissä kerron, että jotkut tarjoukset ovat ihan kohtuullisen hintaisia ja voisi jopa olla lunastamassa tuotteen.

Tässä on hyvä esimerkki, miksi en suosittele lähettää tuotetta koskaan ennen, kun maksu on tilillä.

Aina voi myyjänä laittaa, että tuotteen toimituksena on nouto ja vain käteinen.

Arabian seinäkello on sisustuksessa yksi pieni mauste


Arabia kuuluu myös yhtenä keräily- ja käyttöesine kokoelmaani, olenkin yksi Arabian käyttöesineiden vannoutunut käyttäjä.

Tästä johtuen, yksi luonnollinen jatke on, että tuo sopivassa määrin myös kotini sisustukseeni myös Arabian tuotteita.

Keskustelimme, Heljä Liukko-Sundströmin (s. 1938) tuotannosta ja sieltä erityisesti erilaisista seinäkelloista.

Kävi ilmi, että keskustelun toisella osapuolella on sellainen ja hän ei itse ole koskaan ajatellut laittaa sitä seinälle ja ottaa sitä kautta käyttöön.

Keskustelimme asiasta, ihan yleisesti.

Kerroin, että minua kiinnostaa seinäkello omaan kotiin ja sitä kautta sisustuken luominen.

Arabia on valmistanut kelloja monenlaisia ja eri sarjoihin / tuoteperheisiin, kuten Myrna, Sininen keittiö ja Muumi tuoteperheeseen.

Heljän kelloja, joita on valmistettu erilaisia ja ei tietääkseni enää tehdä on näiden arvo tietenkin hiukan jokaisen päätettävissä.

Keskustelu meni sitten siihen, että keskustelukumppani oli valmis myymään oman kellonsa pois, koska ansaitseehan kello hyvän kodin ja tulla esille.

Kerroin, että mitä näistä on yleensä maksettu, joten en yrittänyt saada halvalla tai siten, etteikö hän ole tietoinen hintatasosta.

Pääsimme sitten sopimukseen, mitä maksan kyseisestä kellosta.

Kello on sinänsä aika arvokas ja posliinia (keramiikkaa), joten sen kiinnittämisessä seinälle, täytyi käyttää mietintää ja huolellisuutta.

Meillä, ei ollut huolelliseen kiinnittämiseen tarvittavia työkaluja, pika hätä apu puhelu omalle isälle pelasti asian.

Häneltä lainaamaan työkaluja ja työpanosta.

Isä tulikin mielellään, koska jo silloin, kun muutin tähän asuntoon virittämässä uuden karheaa Hiltti työkaluansa. Silloin joutuin tuottamaan pettymyksen, kun en antanut hänen käyttää kyseistä työkalua.

Nyt päästiin testaamaan kyseisen työkalun toimivuutta meilläkin.

Tässä on sitten kellosta kuvaa, kuva on otettu ennen seinälle laittoa ja tarkoituksella poistettu kuvaustausta.

Nämä kellot, nyt ilahduttavat seinällä, hyvin kiinitettynä ja mitä parasta, kummassakin on alkuperäinen koneisto, vaikka onkin hiukan kärsinyt.

Tuohikultuuria Liljankukka
Tuohikulttuuria, vuodelta 1997 Liljankukka, vuodelta 1993

Nopeasti kirpputorille ja sitten joulunviettoon


Kävin päivää ennen jouluaattoa nopeasti kirpputorilla.

Minulla on jo tänä syksynä hankittu Aalto-maljakon minitatyyri valkoisena, joten luonnollinen jatke oli tietenkin hankkia sille kavereita.

Löysin sitten valkoisen 95mm Aalto-maljakon kohtuulliseen hintaan. Olihan se pakko ostaa.

Samalla tuli muutama viinilasi joulupöytään, 4 punaviinilasia ja 2 valkoviinilasia Senta sarjasta maksoi 8 euroa kappale. Aikuisia tässä seuruessa oli 8, joten teimme sitten näiden löytämien lasien kanssa kattauksen, jonkun mielestä rikoimme jotain etikettisääntöä, mutta meille lasit olivat tulossa tarpeeseen.

Siellä missä söimme, kävi sykysyllä iso takaisku, lasia ja muuta juhlakäyttöön tarkoitettua astiastoa meni rikki paljon. Ei tässä reilussa kahdessa kuukaudessa korvata monen vuoden hankintoja. Kaikkia ei tietenkään korvaa mikään, koska se tunne arvo on enemmän, kuin raha.

Tämä vastaavanlainen onnettomuus on tapahtunut myös rakkaalle mummulleni 1960-luvulla, mummullani oli 9 lasta ja hän oli jo silloin leski. Lautasia jäi kertomuksen mukaan 3 kappaletta ehjäksi. En muista, että koskaan olisin kuullut tästä muistosta lapsilta tai mummoltani negatiivista.

Siirrytääs taas nykyaikaan.

Olen ihaillut lohenpunaista lasia ja varsinkin Aalto-maljakkoa, joten se 95mm Aalto-maljakko oli minulle todella unelma. Ennen joulua katsoin, että joo sitä on vielä saksalaisessa verkkokaupassa ja suomessakin on vielä saatavissa (voi olla vieläkin). En sitten löytänyt kyseistä maljakkoa suomessa toimivasta verkkokaupasta enää maanantaina. Tuli mieleen, myöhästyinkö taas.

Olen myös erittäin suuri Arabian astioiden käyttäjä, joten löysin verkkokaupasta sellaisen, joka oli minun juttu ja vielä kohtuulliseen hintaan, tilasin sen ja tein tilauksen siten, että noudan heidän myymälästä.

Päätin mennä tämän myymälän lasiosastolle ja siellä se oli Lohenpunainen 95 mm Aalto maljakko (poistunut tuotannossata 30.6.2014).

Tämä oli esittely kappale ja hiukan oli alennusta, kaikkein tärkeintä oli kumminkin, että sain kyseisen maljakon itselleni.

Aalto_maljakko_valkoinen Aalto_maljakko_lohenpunainen
valkoinen Aalto-maljakko Lohenpunainen Aalto-maljakko

Tiedätkö, tarkalleen mitä ostat kirpputorilta???


Olen kiinnittänyt huomiota tähän, että kirpputorilla voit löytää ja mahdollisesti ostaa mitä ihmeellisempiä asioita.

Nyt kuluneen kuukauden aikana olen nähnyt Tiina Nordsrömin Minor 2654, Iittalalle vuonna 1994 suunnitteleman kynttilälyhdyn näköisen tuotteen, joka ei ole aito. Sitä myytiin kotimaisena.

Aito Minor on erittäin ohutta lasia ja värinä on kirkas ja hiekkapuhallettu lasi. Tämä ei aito on hyvin paljon samanlainen, mutta erittäin paksua lasia (tästä ei aidostakin löytyy kirkas ja hiekkapuhallettu versio).

Myyjä ei tee mitään väärää, kun myy ei aidon kauniina lasiesineenä. Jos taas hän myy sitä juuri Minor:ina ja Iittalan tuotteena on tämä virheellisellä tiedoilla myynnissä oleva tuote ja ostajan harhauttamista. Tässä tulee sitten sellainen asia pohdintaan, onko myyjä ollut tietoinen asiasta ja onko tämä tahallinen vai tahaton virhe.

Muistutan ostajallakin on vastuu, ei kaikki ole alan harrastelijoita tai muuten asiaan perehtyneitä.

Olen itse, tarkistanut yhden ostoksen jopa Desingmuseolta ja sieltä on tullut vastaus, että ei ole heidän tietojen mukaan aito.

Tämä oli mitä todennäköisesti tuunattu tuote.

Tässä tulee viimeisin tuunattu tuote, jonka olen löytänyt.

Etsin eri hakusanoilla kuvia samanlaista tuotteesta ja kun en aloin pohtimaan ja miettinään, että onko nyt samanlaisesta asiasta kysymys. Löytämästäni tuotteesta on mielestäni selvät liimausjäljet. Aidoissa kakkutarjoittimissa ei ole ollut koskaan selkeää liimausjälkeä. Yleensä nämä on tehty muottiin puristamalla ja silloin esineeseen tulee vain sauman jäljet.

Liima näytti tai tuntui olevan jotain komposiittiliimaa.

Tarkempi tutkiminen sitten antoi hiukan vastauksia.

Kyseessä on ehkä tarjoilulautasen (ilman jalkaa) ja jalallisen hedelmäkulhon risteytys. Tässä kulhossa on samanlainen jalka osa, kun jalallisessa hedelmäkulhossa.

Googlen kuvahaulla ei tullut vastaan yhtään samanlaista jalallista kakkutarjoitinta, kun tämä.

Tuunattu rosita ylhäältä Tuunattu Rositan jalka ylöspäin
Yleiskuva tästä löydöstä ylhäältäpäin Yleiskuva tästä löydöstä jalkapuoli ylhäällä
Sivukuva Sivukuva jalkapuoli ylöspäin
Sivukuva Sivukuva jalkapuoli ylöspäin
Läheltä Läheltä jalkapuoli ylöspäin
Läheltä kuvattuna Läheltä jalkapuoli ylöspäin

Lisäys 28.2.2016

Löysin tämän jo alkuviikostan en voinnut kuvata silloin, kun minulla ei ollut puhelinta mukana. Tänään kävin uudestaan ja tämä oli vielä myynnissä, joten kuvasin tämän Rosita kakkutarjoiluvadin. Nyt näette eron selkeästi.

Aidossa kakkutarjoittimessa on yleensä saumoja, koska ne on puristelasia.

Katsokaa tarkkaan, niin huomaatte, kuinka kuviointi lähtee eri kohdasta.

rosita_kakkuvadin jalka sivusta Ei aidon kakkutarjoittimen jalka sivusta
Aidon Rosita kakkutarjottimen sivuprofiili Tuunatun Rosita kakkutarjottimen sivuprofiili
Rosita kakkutarjottimen saumat Rosita ylhäältä ja puuttuu saumat
Yläpuolelta suoraan Rosita kakkutarjotin (aito), tässä on ne saumat Yläpuolelta Rosita kakkutarjotin puuttuu saumat