Valtionkonttorin korvaus petosasioissa


Moni on ohjeistanut ihmisiä hakemaan valtionkonttorilta korvauksia, kun on tullut huijatuksi internetin tai facebookin kirpputorisivustolla.

Päätin sitten tehdä hakemuksen valtionkonttorille ihan koe mielessä. En yllättynyt vastauksesta tai oikeammin päätöksestä.

Korvaus oli pyöreät 0 euroa. Petoksella tämä tekijä sai yli 400 euroa, mutta alle 450 euroa.

Laitan päätöksen kokonaisuudessaan, jokainen voi lukea sen perustelut. Olen tarkoituksella poistanut yksilöintitiedot, koska ne eivät liity tähän.

Haluan suojella omaa yksityisyyttäni.

Toinen perustelu on, että en halua olla mahdolliseti käräjäoikeudessa. Saada kyseiseltä henkilöltä puheluita tai tekstiviestejä myöhään illalla. Sähköpostia tekijän vaimolta, jossa luvataan tulla meille kylään. Kaikki tämä siitä, että hänen mukaan olen ainoa, jolle on myynnyt olemattonta tavaraa. Joten olen ainoa, joka on mahdollisesti kertonut asioita tai kirjoittanut internetissä hänestä. Tiedän en ole ainoa.

Lisäksi heidän tapana on ollut laittaa ystävänsä kautta minun ystävälle tai sukulaiselle viestiä, että minut olisi tuomittu. Tosin kyseinen henkilö tietää tasan tarkkaan, kuinka asian on menneet. Olen näyttänyt hänelle käräjäoikeuden tuomiolauselmat. Ovat estäneet minut virallisella facebook profiililla, mutta ainahan voi kaverin facebook profiililla käydä katselemassa facebookia ja löytää minun ystäviä tai oletettuja sukulaisia, jolle voi laittaa yksityisviestiä ja olla heille uhkaava tai muuten levitellä sellaista tietoa, joka ei pidä paikkaansa.

Tässä on valtionkonttorin korvauspäätös:

Valtionkonttorin päätös, korvauksista

Tässä pikalinkki kirjoitukseeni Mitä valtionkonttori korvaa

Vastaa