Avainsana-arkisto: Aurinko

Näin kesälomasuunnitelmat muuttuu yhdessä hetkessä


Tiedän, piti pitää pidempää taukoa kirjoittelussa.

Aina ei mene ihan putkeen suunnitelmat, muutto on tehty eli siirrytty väliaikaiseen asuntoon ja lokakuussa sitten uuteen kotiin.

Väliaikana piti ottaa rennosti ja viettää kesälomaa ystävien ja sukulaisten kanssa. No vapaa-aikaa kyllä tuli, mutta hiukan eri tavalla, kun suunnittelin.

Alkuperäinen tarkoitus oli mennä Timo Sarpanevan näyttelyyn Desingmusioon Helsinkiin, nyt en tiedä ehdinkö sinne ennen näyttelyn sulkeutumista. Onnistuin telomaan itseäni ihan kivasti, joten 4 -viikkoa meneekin sitten sairauslomalla ja kipsin kanssa.

Moni ajattelee, että eihän kipsi ole este, ei se olekaan kaikille. Minulle se on haaste, koska en pysty kävelemään kyynärsauvoilla, kiitos heikentyneen käsivoimien ja yliojentuvien nivelien. En halua parannella seuraavaa vuotta ranteita ja olkapäitä. Kestän, kyllä kipua, mutta en ihan niin ”hullu” ole, että otan kipua ihan turhan takia vastaan.

Tiedostan, ei kuulu suomalaiseen lasiin, mutta harmitus on niin kova, että omat ajatukset täytyi saada kirjoittaa.

Nautitaan nyt sitten kesästä ja auringosta, vaikka näin. Elämäähän tämä on.

Kiitos sisarilleni ja muille ystäville muuttoavusta ja lokakuussa sitten vielä uudestaan tavaroiden siirto uuteen kotiin. Nyt on hiukan nopeampi muutto. Näin toivon, koska aika iso osa tavaroista on varastohotellissa valmiiksi pakattuna.

Varastohotelliin, kun viette tavarat, laittakaa vakuutukset kuntoon.

Itse kävin erikseen vakuutusyhtiön kivijalka paikassa papereiden kanssa ja muutin kotivakuutuksen kattamaan varastohotellinkin. Joten olen vakuuttanut omaisuuteni sinne, se pakkaaminen oli todella iso juttu, kun täytyy jokainen lasiesine pakata huolella ja tukeviin laatikoihin.

Ja nyt tulee sisäpiirin vitsi kevennyksenä:

Rakas kaksoissisareni totesi, sinulla oli 2 -vuotta sitten pinkki kipsi toisessa jalassa ja koska toiseen ei tarvinnut tehdä korjausleikkausta, niin päätit tasapuolisuuden vuoksi hankkia toiseenkin jalkaan sen pinkin kipsin.

Kun tulet käymään, katso, että eräs henkilö on kylässä ennen kun istut kahvipöytään.

Edelliskerralla, kun kipsi oli jalassa tapahtui parikertaa todella läheltä piti tilanteita. Lemmikit sotkivat juuri ne paikat missä olin ollut ja sotkut menivät tämän yhden jalalle. Olisi ollut kiva lähteä juhannuksena päivystykseen vaihtamaan kipsiä.