Arabia kuuluu myös yhtenä keräily- ja käyttöesine kokoelmaani, olenkin yksi Arabian käyttöesineiden vannoutunut käyttäjä.
Tästä johtuen, yksi luonnollinen jatke on, että tuo sopivassa määrin myös kotini sisustukseeni myös Arabian tuotteita.
Keskustelimme, Heljä Liukko-Sundströmin (s. 1938) tuotannosta ja sieltä erityisesti erilaisista seinäkelloista.
Kävi ilmi, että keskustelun toisella osapuolella on sellainen ja hän ei itse ole koskaan ajatellut laittaa sitä seinälle ja ottaa sitä kautta käyttöön.
Keskustelimme asiasta, ihan yleisesti.
Kerroin, että minua kiinnostaa seinäkello omaan kotiin ja sitä kautta sisustuken luominen.
Arabia on valmistanut kelloja monenlaisia ja eri sarjoihin / tuoteperheisiin, kuten Myrna, Sininen keittiö ja Muumi tuoteperheeseen.
Heljän kelloja, joita on valmistettu erilaisia ja ei tietääkseni enää tehdä on näiden arvo tietenkin hiukan jokaisen päätettävissä.
Keskustelu meni sitten siihen, että keskustelukumppani oli valmis myymään oman kellonsa pois, koska ansaitseehan kello hyvän kodin ja tulla esille.
Kerroin, että mitä näistä on yleensä maksettu, joten en yrittänyt saada halvalla tai siten, etteikö hän ole tietoinen hintatasosta.
Pääsimme sitten sopimukseen, mitä maksan kyseisestä kellosta.
Kello on sinänsä aika arvokas ja posliinia (keramiikkaa), joten sen kiinnittämisessä seinälle, täytyi käyttää mietintää ja huolellisuutta.
Meillä, ei ollut huolelliseen kiinnittämiseen tarvittavia työkaluja, pika hätä apu puhelu omalle isälle pelasti asian.
Häneltä lainaamaan työkaluja ja työpanosta.
Isä tulikin mielellään, koska jo silloin, kun muutin tähän asuntoon virittämässä uuden karheaa Hiltti työkaluansa. Silloin joutuin tuottamaan pettymyksen, kun en antanut hänen käyttää kyseistä työkalua.
Nyt päästiin testaamaan kyseisen työkalun toimivuutta meilläkin.
Tässä on sitten kellosta kuvaa, kuva on otettu ennen seinälle laittoa ja tarkoituksella poistettu kuvaustausta.
Nämä kellot, nyt ilahduttavat seinällä, hyvin kiinitettynä ja mitä parasta, kummassakin on alkuperäinen koneisto, vaikka onkin hiukan kärsinyt.
Tuohikulttuuria, vuodelta 1997 | Liljankukka, vuodelta 1993 |