Kaikki kirjoittajan Kruununjalokivet.com artikkelit

Tilaisiko ilmaisen kuljetuksen kirpputorisivustolta

Kirpputorien idea on joilakin mennyt ihan överiksi.

Olen nyt pidemmän aikaa seuranut keskusteluja, siitä kuinka vanha tavara voidaan laittaa kiertään esimerkiksi paikkakunna kirpputori- tai roskalavasivustolla, joka on Facebookissa.

Siellä on jos jonkinmoista ilmoitusta. On suoranaista kaatopaikka tavaraa. Usein on nouto mahdollisimman pian.

Käytän nyt kanta ilmoitusta esimerkkinä, mutta en laita niitä tänne.

Ensimmäisessä esimerkissäni on kotitalous, jossa on lemmikkien rikkoma sohva. Taisi vielä olla sotkettu myös ulosteella. No sellainen on ihan hyvä vielä joidenkin mielestä, ei muuta kuin roskalavaryhmään.

Alkuperäinen postaus oli, että mihinkä paikkakunnalla voi viedä laillisesti käytetyt huonekkalut?

Itselleni kävi juuri keväällä siten, että kissani kusi nahkasohvan pilalle.

Kun luin tätä keskustelua, tuli mieleen, että olisiko minunkin pitänyt tehdä niin, että laitan roskalavaryhmään, että annataan ruskea vuodenahkasohva, kun päätin ostaa uuden.

Kesällä sitten tämä sohva olisi alkanut haiseen todella voimakkasti kissankuselle ja kun olisi tullut kysymyksiä, olisin vastanut ihan hyvä sohva vielä ja ole tyytyväinen. Saithan 1 200 euroa maksaneen sohvan ilmaiseksi. Sohva oli ostettu jouluna 2010.

Toinen ilmoitus oli Facebook annetaa, vaihdetaan ja myydään ryhmässä.

Ilmoituksessa annetaan ilmaiseksi rikkinäinen tiskikone.

Ilmoituksessa oli, että kun tiskikoneen laitttaa päälle tulee sähköpalon hajua. Joten sitä ei missään nimessä saisi käyttää ennen korjausta, tämän oli myös tiskikoneen antajakin laittanut ilmoitukseen.

Ilmoituksesa oli annetaan korjattavaksi tai varaosiksi. Varaosia siitä voi saada vain koreista tai muusta vastaavasta. Sähköpalon haju kertoo sen, että siellä on tiskikoneen piirilevy oikosulussa.

Tiskikone kuuluu SER-jätteisiin ja sen saa viedä näille jätteille tarkoitettuun paikkaan ilmaiseksi.

Ensimmäinen asia joka tuli mieleen näissä ilmoituksissa oli, että nyt tilataan joku noutamaan ilmaiseksi romuni pois.

Kaupat kyllä vievät vanhat tavarat pois ja kierrätykseen, kun on valmis maksamaan. Yksityiset henkilöt voivat viedä paikkakunnan jäteasemalle isommat huonekalut ja kodinkoneet. SER-jätteiden vieminen jäteasemalle on ilmaista, huonekkaluista peritään kyllä maksu, joka ei minusta ole mahdottoman iso.

Usein uusi sohva maksaa kaupassa satoja ellei tuhansia euroja. Sohvan vieminen kaatopaikalle, kaatopaikka maksu oli keväällä noin 20 euroa. Joten, jos on varaa ostaa uusi sohva, luulisi olevan varaa sijoitaa 20 – 50 euroa vanhan asianmukaiseen hävittämiseen.

Toki joskus joutuu vuokraamaan auton tai peräkärryn, että saa vietyä tavaraa pois.

Luontoon, kun jätät ja jäät kiinni siitä tulee sinulle sakkoja ainakin.

Tässä on kuvaa, mitä kaikkea luonnosta voi löytyä.

Huonekalut luonnossa
Erään paikkakunnan teollisuusalueella, elokuussa 2017.
Kuten ystävän kanssa todetiin, opiskelija-asunto on halpa ja hyvin tuuletettu.

Minulla ei ole ajolupaa, otin kuvan tästä löydöstä ja laitoin paikkakunnan tekniselle toimelle sähköpostiin ja tarkan sijainnin. Luontoon nämä eivät kuulu.

Eivät ollet oleet kauaa, kun olivat kuivia ja pari päivää aikaisemmin saman lenkin tehneenä ystävän koiran kanssa eivät oleet kyseisessä paikassa.

Oli haettu muutaman päivän sisällä pois kyseisestä paikasta. Paikka on syrjässä ja ei yleisellä ulkoilureiteillä, joten sinne on tai oli helppo hylätä omaisuutta surutta, kun ei haluta maksaa asianmukaisesta hävittämisestä.

http://www.serkierratys.fi/fi/kuluttajille/mitae-on-ser

Muumimukien myynnillä huijanut tekijä on saanut asiakirjaväärennöksestä tuomion

Nyt on sitten saatu taas yksi luku lisää tähän kuuluisaaan olemattomien muumimukien myyjän historiaan.

Kyseinen henkilö lähetti toimittajalle poliisin nimissä asiakirjaväärennöksiä.

Lehden jutun mukaan on yrittänyt puhdistaa omaa mainettaan.

Miten mainetta voi puhdistaa, jos kyseinen henkilö on usealle henkilölle, jolle on myynnyt olemattoman muumimukin vastanut EVVK ja erittäin ylimielisesti, ettei poliisia kiinnosta tutkia tai ei siitä saa kuin sakkoja.

Eikös silloin voida puhua ihan taparikolliselta, kun mennään siihen, ettei mikään enää hetkauta ja on aivan sama, kuinka paljon ollaan poliisin kanssa tekemissä samojen asioiden tiimoilta.

Linkit on tässä blogissa käsiteltyyn aiheeseen, jotka liittyvät samaan asiaan.

http://kruununjalokivet.com/?p=2418

http://kruununjalokivet.com/?p=1274

Linkki Ilta-Sanomien juttuun

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005488030.html

Arpajaisvoitto voi olla myös feikki mariskooli ja sitä kautta pettymys

Kävin pitkästä aikaa kirpputorilla. Kyseisessä paikassa oli ollut yökirpputori ja oli järjestetty kävijoiden kesken arvonta.

Palkintona oli kivi kynttilälyhtyjä, mariskooleja niin isona kuin pienenä. Lisäksi oli voittona esim. Arabian tuotteita muumilautasia ja voipytty.

Nyt tulee se mikä sai minut varpailleen. Arpajaispalkintona oli feikki pieni mariskooli. Näitä kyseisiä mariskooleja on saanut esimerkiksi Tokmannilta noin 5 euron hintaan.

Kerroin kirpputorin myymäläpäälikölle asiasta (arvonta oli ehditty suorittaa, mutta voittaja ei ollut ehtinyt noutaa voittoaan). Mahtaa olla tämän feikki mariskoolin voittaja olla mielissään, kun hänen voittonsa arvo on noin 1 – 3 euroa ja muut saivat aidon mariskoolin, jonka arvo on väristä ja koosta riippuen 20 – 35 euroa.

Tähän feikkiin oli lisätty jälkikäteen Iittalan I-tarra. Lisäksi feikin väri oli sellainen, joka ei ole ollut virallisesti edes tuotannossa.

Iittala myy väliväriä omissa Store ja Outlet kaupoissa, mutta niihin ei laiteta I-tarraa.

Iittalan oman ilmoituksen mukaan pienissä mariskooleissa täytyy lukea Marimekko jalan pohjassa. Tässä feikissä ei lukenut.

Tässä arpajaisvoitossa oli siis kaikki pielessä.

Laitetaan kuva feikistä pienestä mariskoolista. Kuvat eivät ole parhaita mahdollisa.

feikki feikin pohja
Feikki sivusta Feikin jalan pohja, josta puuttu teksti Marimekko

Tässä on virallinen vaaleansininen pieni mariskooli

Vaaleansininen Vaaleansinisen pohja
Aito vaaleansininen Aidon pohja, jossa on teksti marimekko

Laitetaan omista kokelmista kuva isosta mariskoolista, joka vastaa tätä feikki mariskoolin väriä ja lisäksi vielä tuo pieni vaaleansininen aito mariskooli. Tämä iso on viralliselta nimeltä vedensininen ja tätä väriä ei ole tehty virallisesti pienenä mariskoolina. Vedensininen on ollut tuotannossa 2003 – 2009 välisenä aikana, tätä löytyy siis myös silkkitarralla, jossa lukee Marimekko (silkkitarra voi myös puuttua). Jos silkkitarra puuttuu ei jalan pohjassa lue mitään.

Vaaleansininen_vedensininen Vaaleansininen_vedensininen pohja
Aitot pieni vaaleansininen ja iso vedensininen Tässä näiden mariskoolien pohjat, jossa lukee marimekko

Pienen mariskoolin jalan pohjan halkaisija on noin 7 cm ja ison haljaisija noin 9 cm.

Pienten mariskoolien viralliset värit on tai olisi ollut helppo tarkistaa Iittalan omien www-sivujen kautta.

Pienten mariskoolien viralliset värit

Second hand yritysten myynti verkossa

Selailin tässä erään yrityksen myyntisivuja internet:ssä ja järkytyin.

Yrityksen myyntikuvissa on selkeästi ei Iittalan tai Nuutajärven tekemä valkoinen mariskooli. (http://kruununjalokivet.com/?p=768)

Tuotteidn värit olivat ristiriidassa kuvien ja tekstin kanssa. Kuvassa oli ehkä pieni purppura mariskooli, joka myytiin vaalea lilan nimellä (vaalea lilan nimistä pientä mariskoolia ei ole tehty virallisena värinä), pieni ruusuoliivin kuvassa oli keltainen tai rionruskea mariskooli. Pientä rubiininpunaista mariskoolia ei ole valmistettu, joten tämä on pelkkä punainen tai karpalo. (http://kruununjalokivet.com/?p=2344)

Löytyi sieltä kivi kynttilälyhdyissäkin, jotka myytiin siten, että väri ilmoitettin virheellisesti. Kivi kynttilälyhtyä on tehty vain 6 cm ja 8 cm korkeana. Isommat Kivi kynttilälyhdyn näköiset tuotteet ovat maljakoita. (Pienet http://kruununjalokivet.com/?p=1891 Isot http://kruununjalokivet.com/?p=2440)

Muita en lähtenyt tutkimaan, koska etsin Kivi maljakoon liittyvää asiaa. Heidän sivuilla kuvassa oli maljakko, mutta teksti kertoi sen olevan tuikku, joka on 12 cm korkea. Tähän, kun laitat tuikun niin rikki menee lähes 100 varmasti. Tämä on niin paksua lasia, että ei kestä tuikun tuomaa lämpötilan vaihtetua. (http://kruununjalokivet.com/?p=2466)

Miksi kirjoitan???

Vastaan tähän näin, mietin mikä vastuu on yrityksellä? Tuotekopioiden myynti on kielletty suomessa, toki Mariskooli ei ole tuotesuojan piirissä, mutta on tuotenimisuojan piirissä. Joten vain aidosta Iittalan tai Nuutajärven valmistamasta mariskoolista saa käyttää nimeä mariskooli. Iittala on marimekon sopimusvalmistaja. Kivi kynttilälyhdyillä on tuotesuoja.

Nyt jos onnistuisin ostamaan tuon pienen ruuusuoliivin mariskoolin ja tulisi jokin muu väri, kuin mitä luvattiin. Olisin oikeutettu kaupan purkuun ja jos yritys ei suostuisi siihen vosin viedä asiaa kuluttajasuojalain mukaisesti eteenpäin. Jos emme pääsisi sopimukseen, niin asian voisi viedä käräjäoikeuteen. Olisiko yrityksellä varaa? En ota tähän kantaa.

Olen itse ostanut Saksalaisesta verkkokaupasta turkoosinaa myydyn pienen mariskoolin, joka oli todellisuudessa siniturkoosi. Kaupan purkuun tarvitsin jopa EU-kuluttajaneuvonnan apua, mutta sain loppujen lopuksi kaupan purettua ja omat rahani takaisin. (http://kruununjalokivet.com/?p=1604)

Kirjoitan tämän siksi, että kannattaaa opetella tietoa ja tutkia itsekin, ei vain luottaa ihan kaikkiin Second hand tyylisiin kauppoihin. Siellä asiantuntijuus ei aina välttämättä ole kaikkein paras.

Laitoinko viesti kyseiseen yrityksen??

Tietenkin laitoin, nyt odotan mitä vastaa vai vastaako lainkaan.

Tässä tekstissä on käytetty apuna muidenkin keräilijöiden huomioita, itse en olisi kaikkiin kiinnittänyt huomiota. – Kiitos teille –

Hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää ja sisarelleni 20 -vuotishääpäivää

Hyvin vähän olen kertonut tässä blogissa omasta elämästäni.

Nyt teen poikkeuksen, olen erittäin innokas suomalaisen lasin keräilijä ja harrastanut tätä pidemmän aikaa, mutta nyt on tullut ns. täydellinen ”kyllästyminen” ja elämänmuuutos eteen.

Tämä todellakin tarkoittaa sitä, että suurin osa kokelmistani lähtee myyntiin ja sitä kautta uuteen kotiin.

Minä muutan suuntaa elämässä ja teen sen myös siten, että vaihdan asuinpaikka ja tämä paikka tulee olemaan huomattavasti pienempi, kun nykyinen kotini.

Joten, mihin laitan järkevästi melkein täydellisen mariskooli, aalto -, kivi kynttilälyhty tai muumimukikokoelmani (kaikki eivät ole täydellisiä kokoelmia).

No vastaan en mihinkään, joten olenkin tässä jo aikaisemmin tänä vuonna aloittanut pikku hiljaa pois myynnin. Tämä tulee saamaan vielä jatkoa tässä tämän vuoden aikana ja aika rajusti saa tai joutuu laittamaan pois.

Mutta, otan hyvät kuvat itselleni talteen näistä kokelmista ja sitten ajankanssa lisään blogiin ja tietenkin kirjoittelen aina omaksi ilokseni siitä, mitä kivaa olen taas nähnyt. En pysty varmaan ihan täysin kokonaan lopettamaan.

Totaali kyllästyminen on kyllä tuonut lieveilmiön eli sen, että voisin kohta avata parvekelasit ja alkaa heitteleen lasia alas sieltä.

Toistaiseksi toinen osapuoli (parempi puolisko) on onnistunut sanomaan, että ei ole mikään kiire saada pois ja anna olla ja otetaan mukaan uuteen asuinpaikkaan, jos ei muuten saada järkevästi pois.

On toki mahdollisuus järjestää näille hyvä ja raskastava varasto kauempaa, mutta en haluaisi viedä näitä kenenkään varastoon viemään tilaa, mutta ei se ole pois suljettu.

Aina on mahdollisuus tehdä asioita eri tavalla.

Rakas kaksoisolentoni myös totesi, että et kai aloita rikkomalla valmiita kokoelmia. Kerroin, että ei tarvitse kaikkien osalta sitä tehdä, sillä minulla on ihan kamalasti ylimääräsiäkin, joten jos vaikka aloittaisin niistä.

Facebook kirjoittelut voi tulla kalliiksi

Olen kirjoittanut tänne aikaisemminkin henkilöstä, jolle minulla on petostuomio.

Nyt olen saanut henkilön toiselle osapuolelle tuomion kunnianloukkauksesta.

Kaikki alkoi tämän kunnianloukkauksen osalta syksyllä 2015 ja nyt 2 -vuotta myöhemmin on saatu lainvoimainen tuomio käräjäoikeudesta.

Paljon on tapahtunut, että olen päässyt tähän lopputulokseen.

Kaikki alkoi siitä, että olin paljastanut petoksesta tuomitun nimen, hänen puolisonsa sitten suuttui siitä.

Tämä puoliso päätti sitten, kirjoittaa minulle tuntemattomille henkilöille yksityisviestiä Facebookissa.

Kirjoitus oli kirjoitettu siten, että se halusi provosoida vastaanottajaa, levittää valheellista tietoa, sekä esittää väitteitä, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Saada mahdollisesti minutkin provosoitumaan.

Kirjoittajalle ei tullut mieleen, että nämä kirjoitukset voisivat tulla minun tietoon.

Tein kirjoituksista rikosilmoituksen.

Meni vuosi, kunnes poliisi soitti ja kertoi, että nyt asiaa aletaan tutkimaan.

Tutkintapyynnön ja tutkinnan aloittamisen välillä tiedustelin poliisista aina välillä, miten tutkinta etenee. Minulle tuli tunne poliisin vastauksista, että ei poliisia kiinnosta koko asia. Vedottiin kiireeseen ja työvoimapulaan. Tähän vaikutti kuulemma Euroopan laajuinen tapahtuma vuonna 2015.

Tutkintapyynnössä olin pyytänyt, että asiaa tutkittaisiin yksityiselämän tiedon levittämisenä, mutta kun tutkinta alkoi, päätin näyttää kirjoitukset asianajajalle. Hän sitten ehdotti, että lisättäisiin vielä toinen vaihtoehto, kunnianloukkaus.

Kiitos muuten eräälle henkilölle, joka ohjasi minut hyvälle asianajajalle.

Syyttäjälle tämä lähti sitten kunnianloukkauksena tämän vuoden alkupuolella.

Lainvoimainen tuomio tuli nyt syksyllä 2017 ja kirjoitus tuli maksamaan tuomitulle noin 1 800 euroa.

Tässä summassa on asianajajan kulut sekä vahingonkorvaus.

Tuomio oli päiväsakkoja, tähän tuomioon on lisätty muitakin tekoja. En voi sanoa, mikä on kunnianloukkauksen osuus päiväsakkojen määrässä.

Päiväsakot tuli käräjäoikeudelta, joten ne ovat muuntokelpoisia, jos niitä ei maksa.

Käräjäoikeuteen minun ei tarvinnut itse saapua paikanpäälle, koska syyttäjä syytti.

Olin suostunut kirjalliseen menettelyynkin, mutta se ei sopinut toiselle osapuolelle, joten käräjäoikeudessa oli sitten ollut istunto, jossa tuomio julistettiin.

Kirjalliseen menettelyyn täytyy kummankin suostua ja silloin käräjäoikeus antaa tuomion papereiden perusteella ja siitä ei ole valitusoikeutta.

Miksi en ollut halukas sovitteluun?

Vastaan tähän näin, sovittelussa tekijä ja uhri tapaavat puolueettoman sovittelijan läsnä ja käyvät läpi tapahtumaa, kumpikin saa kertoa oman näkemyksen asiasta. Sitten tehdään mahdollinen sovittelusopimus ja tämä on yleensä salainen. Joten en olisi voinut kertoa kenellekään sopimuksen sisällöstä.

Sovittelusopimus voi olla sellainen esimerkiksi, että tekijä julkaisee paikallisessa lehdessä anteeksipyynnön tai korvaa aiheuttamansa vahingot omalla työllään uhrille.

Ainostaan sen olisin voinut paljastaa, onko päästy sopuun vai ei.

Mikäli sopimukseen ei päästä, menee asia käräjäoikeuteen.

Sovitteluun täytyy kummankin osapuolen ilmaista tahtonsa.

Sovittelu ei siten ollut minun juttu tässä tapauksessa. Minä koin, että ne kirjoitukset olivat sen verran henkilökohtaisia asioita minusta.

Itse käräjäoikeudenpäätös oli linjassa kunnianloukkausasioiden kanssa ainakin vahingonkorvauksessa. Minulla ei ollut mitään haluja lähteä pitkittämään prosessia. Minun tavoite oli saada tekijälle tuomio ja sen saavutin.

Asianajajanikin sanoin, hovioikeus ei välttämättä ota tapausta tutkittavakseen, vaan ilmoittaa, että käräjäoikeuden päätös jäisi voimaan.

Olenko tyytyväinen? Kyllä tavoite saavutettu, tuomio on nyt puolisolla kunnianloukkauksesta ja toisella osapuolella edelleen petoksesta.

Yhteenvetona, voisin todeta, monessa ryhmässä näkee kirjoituksia, jotka voisivat täyttää kunnianloukkauksen tai yksityiselämän tiedon levittämisen tunnusmerkistön. Nämä ovat asianomistaja asioita ja aina yleinen syyttäjä ei lähde syyttämään asiassa. Asianomistaja voi viedä itse asian käräjäoikeuden käsittelyyn, mutta tämä maksaa.

Blogiin tulevat kuvat

Kirjoitan nyt vielä tämän tänne selkeästi, blogiini ei voi kuka tahansa lisätä kuvia.

Perusteluna on se, että en voi tietää, kuka omistaa kuvien tekijänoikeudet.

Itse kuvaamalla tai muuta kautta luvan kuvan käytöön hankkineena tiedän, kuka omistaa kuvan tekijänoikeuden.

Joten sähköpostiin, kun laitatte valokuvia en julkaise niitä missään ilman erillistä lupaa.

Näin pääsen helpommalla.

Smaragdinvihreä Aalto 95 mm –maljakko

Tässä on yritykselle tehty Smaragdinvihreä Aalto -maljakko, joka on 95 mm korkea.

Virallisesti tätä tuotetta ei ole tehty, mutta kyllä tämä on olemassa.

Tuotanto määrää ei Iittala ole kertonut, vedoten yrityssalaisuuteen.

Tämä ei ole ainoa tuote, jota et löydä Googlen avulla.

Itsekin löysin tämän vahingossa myynnissä Internet myyntipalstalta. Kysyin myyjältä, että onko varmasti 95 mm korkea ja myyjä ei vastanut kysymykseeni päätin varmistaa asiaa Iittalalta ennen ostoa.

Näin minulla olisi edes pieni mahdollisuus saada juuri 95 mm korkuinen Aalto -maljakko ja vielä Smaragdinvihreänä.

Kävin maljakosta seuraavanlaisen keskustelun:

Kysymys

Hei,

Löysin myynti-ilmoituksen Smaragdinvihreästä 95 mm Aalto -maljakosta.

Nyt haluaisin varmistaa, että tämä maljakko on mahdollinen.

Yritin etsiä Googlen avulla, mutta se ei auttanut minua. Haluaisin olla varma, että 95 mm kokoinen maljakko on mahdollinen.

Terv. XXX

Vastaus

Hei,

Ja kiitos yhteydenotostasi.

Yritysmyyntimme on loppuvuodesta 2016 myynyt eräälle asiakkaalleen erikoiserän smaragdinvihreää Aalto 95 mm –maljakkoa.

Normaalivalikoimassa tuotetta ei ole ollut.

Parhain terveisin Fiskars Finland Oy Ab

Kuluttajapalvelu/Consumer Service

Kirsi

Laitetaas kuvaa vielä tästä maljakosta.

Smaragdi Aalto -maljakko Maljakon pohjassa oleva tarra
Smaragdinvihreä 95 mm Aalto -maljakko Maljakon pohjatarra

Facebookin ylläpitokin voi olla täysin mätä

Monesti olen lukenut, kuinka Tori.fi tai Huuto.net sivustolta ei uskalla ostaa mitään, mutta uskalletaan ostaa Facebookin kirpputori ryhmästä.

Olen kauan tiennyt ja seuranut erilaisia ryhmiä ja todennut. että Facebookiin voi perustaa ryhmän kuka tahansa. Perustajasta tulee aika usein myös ylläpitäjä.

Ylläpitäjä taas on ihan tavallinen henkilö, joka on päättänyt perustaa Facebookiin ryhmän.

Nyt on saatu lukea Iltalehdestä, kuinka Facebookin kurpputorin ryhmän ylläpitäjä on saamassa petos tuomiota. Tämä tuomio ei ole vielä lainvoimainen, mutta toimintatapa on erittäin yleinen.

Eli myydään olemattomia tuotteita ja ostaja ei koskaan saa ostamaansa tuoteetta.

Tässä on linkkik kyseiseen uutiseen http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708292200358451_u0.shtml

Kannattaa siis olla tarkkana, kun lähtee ostamaan Facebookin kirpputorisivustolta.

Kivi maljakko

Pitkästä aikaa olen törmännyt kysymykseen, joka liittyi Kivi maljakkoon.

Kivi maljakkoa on tehty Nuutajärvellä ja suunnittelija on tietenkin itse oikeutetusti Heikki Orvola. Maljakon pohjassa on singeeraus Heikki Orvola, Nuutajärvi.

Maljakko on ollut tuotannossa 1990 -luvun puolessa välistä 2000 – luvun alkuun, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Tätä on saanut vain Marimekon omista myymälöistä.

Maljakkoa on tehty 120 mm (12 cm) ja 200 mm (20 cm) korkuisena.

Maljakoa on tehty seuraavissa väreissä:

Kirkas, Koboltinsininen, Matta kirkas, Ruskea ja Vihreä.

Värit olen kysynyt lasimuseolta, kun Iittala ei koskaan vastanut kysymykseeni.

Maljakot ovat todella painavia, jos oikein muistan pienempi maljakko painaa huikan alle 2 kiloa ja isompi maljakko painaa hiukan alle 3 kiloa.

Nyt täytyy varoittaa kaikkia, tämä ei kestä tuikkua edes koristehiekan avulla.

Kivi maljakko on paksua lasia, että menee rikki lähes 100 varmasti, jos laitat tuikun palamaan maljakkoon.

Vasemmalla 200 mm ja oikealla 120 mm korkeat Kivi maljakot Takana 200 mm ja 120 mm korkeat Kivi maljakot
Edessä 80 mm (8 cm) korkea ja 60 mm (6 cm) korkeat Kivi tuikut.