Avainsana-arkisto: Aalto

Merensininen on uutuus väri tänä vuonna


Iittala on sitten tehnyt päätöksen, että tämän vuoden uutuusväri on Merensininen.

Tämä näkyy siinä, että erilaisia käyttöesineitä ja muita esineitä tehdään merensinisen värisenä.

Aino Aalto sarjaan tulee juomalasi (ollut aikaisemminkin tuotannossa)

Aalto maljakoita tulee 160 mm, 251 mm, 220 mm ja kulho 75 mm. Lisäksi tulee monimaljakkopakkaus, jossa on 160 mm ja 95 mm maljakot.

Kartio sarjaan tulee kaadin (ollut aikaisemminkin tuotannossa)

Kastehelmi sarjaan tulee purkki, kulho, juomalasi ja lautanen

Uutuus sarja Raami saa merensinisen juomalasin

Kaasa kynttilälyhty

Varmasti löytyy muitakin tuotteita, jotka ovat merensinisenä, mutta nämä ovat tulleet uudelleen tuotantoon nyt alkuvuodesta 2019.

Yksi asia on ennustettavissa, Aalto maljakoista on olemassa väri juhlavuoden petrooli, joka on hyvin paljon saman värinen, kuin merensininen.

Joten odotan mielenkiinnolla, kun ihmisillä alkaa meneen sekaisin nämä kaksi väriä Aalto maljakoissa. Juhlavuoden petrooli on ollut Iittalan tehtaan 125 vuoden juhlavuoden värinä, jota vietettiin vuonna 2006.

Kävin katsomassa merensinistä aalto maljakkoa ja olen myyjän kanssa samaa mieltä. Uutuus väri ei poikkea aikaisemmasta merensinisestä. Toki sävyeroja voi olla ja lasin paksuus vaikuttaa siihen, miten väri tulee esille esineessä.

Merensininen on joissakin tuotteissa vielä tuotannossa ja ns. vanha väri, joten ihan uuutta väriä ei siis tullut tänä vuonna Iittalalta.

Löysin tälläisen seuraavanlaisen tekstin heidän www-sivuilta:

”Vuonna 2019 Iittala tekee yhteistyötä WWF:n kanssa, ja vuoden aikana jokaisen Suomessa myydyn merensinisen esineen myyntihinnasta lahjoitetaan 2,5 % Arktisen alueen suojeluun.”

Lyhyt yhteenveto vuodelle 2018


Nyt on hyvä tehdä pieni yhteenveto vuodesta 2018.

Vuosi jää mieleen tapahtumarikkaana, niin mukavana, kuin vähemmän mukavana.

Mukavana asiana voisi mainita seuraavia asioita:

Ametisti Aalto maljakko
Granaatinpunainen iso kivi kynttilälyhty
Ruusuvesi mariskooli
Vaaleanpunainen Tris tuikku

Omassa elämässä

Muutto uuteen kotiin
Hyvien ystävien auttaminen

Oman elämän komiikka

Nuorten suusta kuultu elämän totuuksia
Tyhjää saa pyytämättäkin (yrität saada asiat hoidettua ja saat vaan painokelvotonta tekstiä)

Aalto maljakoiden erikoiserät tänänvuonna (jotka olen huomannut)

Ametisti (myynnnissä muutamissa kaupoissa)
Kupari (on ollut aikaisemmin tuotannossa)
Lohenpunainen (on ollut aikaisemmin tuotannossa, myynnissä prismoissa)

Mariskoolien erikoiserä värit (jotka olen huomannut)

Ruusuvesi (nähnyt myynnissä vain prismoissa)
Tuummanharmaa

Lisäksi prismoissa on ollut myynnissä Smaragdin ja Vedenvihreän väriset mariskoolit ilman laatikkoa.

Nämä värit ovat olleet myös aikaisemmin tuotannossa (saattaa olla vieläkin virallisesti tuotannossa).

Hiukan koomisia asoita myös tuli tänä vuonna tehtyä näin keräilyn merkeissä. Sitä on lähdetty todella nopealla päätöksellä kauppaan ostamaan jotain Iittalan tuotetta. Koskaan aikaisemmin en ole juossut jonkun keräilyyn liittyvän tavaran vuoksi.

Yksi todella huolestuttava ilmiö on saanut koomisia piirteitä.

Olen nyt tänävuonna saanut lukea lehdistä virheellistä tietoa, niin Aalto maljakoista, kuin mariskooleista. Huutokaupat myyvät feikkejä mariskooleja aitona. Antaa hyvän kuvan huutokauppojen pitäjien epäammattimaisuudesta, jotkut tiedot olisi ollut helppo tarkistaa.

Lisäksi on muutaman kerran etsinyt keräilyesinettä, kun muistaa, että omistaa sellaisen, mutta ei löydä sitä.

Siniturkoosi Aalto kulho 75 mm


Jos oikein muistan vuonna 2016 lopussa tuli lasista tehty Aalto kulho 75 mm.

Siniturkoosin erkoisvärin näin ensimmäisen kerran keväällä 2018 Iittalan omassa outlet myymälässä ja ihailin silloin tätä väriä todella paljon.

Nyt sykysyllä sitten päätin ostaa tämän värin itselleni, ihan vaan ilahduttamaan kotiani.

Tosin en vielä ole päässyt tekemään lopullista sisustusta tähän uuteen kotiin, mutta kyllä tämä varmaan jostain paikkaansa löytää.

Siniturkoosi_aalto_kulho Siniturkoosi_aalto_kulho
Siniturkoosi Aalto kulho Siniturkoosi Aalto kulho ylhäältä
Siniturkoosi_aalto_kulho
Siniturkoosin Aalto kulhon pohja

Aalto kulho on valmistettu Suomessa ja tämä on puristelasia.

Käyttöön tämä on todellakin suunniteltu, sillä tämän voi pestä tiskikoneessa ja Iittala itse esittelee tämän karkkikippona, pienten tavaroiden säilytyskulhona tai jälkiruokakulhona.

Jälkiruokakulhona tämä onkin todella kaunis ja vielä sellainen kohtuu kokoinen. Itse en ole vielä päättänyt käyttökohdetta, mutta kyllä tämä voisi olla avain kulhona voisi olla eteisessä. Toinen vaihtoehto on ottaa osaksi jotain asetelmaa sisustukessa.

Tähän asti tuotannossa oleet värit ovat seuraavat:

Harmaa
Hiekka, poistuu tuotannosta 31.12.2019
Kanerva (yhteistyö Fazer:n kanssa 2024)
Karpalo, syksyllä 2019 tuotantoon
Kirkas
Merensininen, uutuusväri 2019
Pellava, uutuusväri 2020
Sade
Sammaleenvihreä, uutuusväri 2018. Poistuu tuotannosta 31.12.2019
Siniturkoosi, erikoiseräväri 2018
Smaragdi, poistuu tuotannosta 31.12.2019
Ultamariinin sininen (yhteistyö Fazer:n kanssa 2023)
Vedensininen, uutuusväri 2018

Lisäksi saa väliväriä tästä kulhosta, jota mielestäni myydään virheellisesti Unique värinä netissä.

On se tietenkin Unique väri, mutta minä miellän unique värin puhtaaksi väriksi ja vielä siten, että on tehty erikoiseränä tai siten, että myydään jokin tietty aika vain, kuten Muumin päivä muki. Tätä Muumin päivä mukia myytiin vain 9.8.2018.

Väliväri tulee siittä, kun teollisesti tehdään lasinvärin muutos. Ennen kun tämä vanha väri poistuu ja uusi väri on saavuttanut puhatauden tulee väliväriä. Näitä myydään sitten Iittalan outlet myymälässä hiukan halvemmalla, kun sitä virallista väriä. Jotkut välivärit ovat todella kauniita ja herkullisia.

Ilta-Sanomien markkinointia Aalto maljakoiden nimeen


Ilta-Sanomat ja Huuto.net ovat saman mediatalon omistamia.

Lehdessä on juttu, kuinka Aalto maljakko on myyty yli 700 euron hintaan (https://www.is.fi/asuminen/art-2000005510379.html).

Suora lainaus lehden jutusta ”Esimerkiksi huuto.netissä rubiininpunainen Aalto-maljakko erikoiserästä vuodelta 1998 on kaupattu yli 700 euron hintaan.”

Suljettuja kohteita pystyy katsomaan tietyn aikaa Huuto.net palvelusta. Samalla näkee, mihin hintaan kyseinen esine on myyty tai onko kyseinen esine edes myyty.

Kun katsotaan myyjän antamaa palautetta ostajalle, voidaan todeta ettei kyseistä maljakkoa ei ole sittenkään myyty. Myyjä on antanut ostajalle negatiivisen palautteen.

Negatiivisesta palautteesta voi päätellä sen, että ostaja olisi halunut ostaa kyseisen maljakon osamaksulla.

Ilta-Sanomien jutussa mainittu maljakko on todellakin singeerattu Alvar Aalto, Ittala numero/1998 ja silloin on tehty erikoiserä Rubiininpunaista maljakkoa.

Yleensä erikoiserät ovat numeroituja sarjoja.

Sama maljakko on tällä hetkellä myynnissä huuto.netissä kiinteään hintaan ja sitä myydään kalliimmalla hinnanlla, mitä Ilta-Sanomien jutussa mainitaan hinnaksi.

Kannattaa siis katsoa aina suljettuja kohteita, joskus sieltä löytyy mielenkiintoisia asioita.

Lehtijutussa mainittu maljakko on helppo tunnistaa huuto.netissä suljetuista ja myytävistä kohteista.

Tällä hetkellä huuto.netistä löytyy toinenkin maljakko, joka on myyty Rubiininpunaisena maljakkona. Tämä on maljakko on myyty kallimmalla, kun Ilta-Sanomien jutussa mainittu maljakko. Tässä maljakossa on singeeraus erilainen, singeeraus on Alvar Aalto – 1989.

Blogiini olen käynty kuvaamassa Iittalan Desing museossa Rubiininpunaisen maljakon (http://kruununjalokivet.com/?p=1861). Museon maljakossa on kolmiotarra ja se on ollut käytössä 1958 – 1974 välisenä aikana.

Punaisia Aalto maljakoita on myyty nimillä Rubiininpunainen, punainen, tulipunainen, tulenpunainen ja nykyään myydään nimellä Karpalo.

Tulenpunainen ja Tulipunainen on ollut 2000 -luvulla ja siinä on nykyään käytössä oleva I tarra. Singeerauksena on Alvar Aalto Iittala tai pelkästään Iittala. Singeeraus on tehty hapottamalla.

Alvar Aalto Iittala Iittala
Alvar Aalto Iittala Iittala

Tulen- ja Tulipunaisen englanninkieliset nimet ovat samat, suomennus on vaan erilainen eri aikakautena. Ensimmäiset Tulenpunaiset maljakot ovat käsittääkseni tulipunaisen nimiseksi suomennettu.

Tulipunainen Finlandia maljakko 251 mm on ollut vuonna 2006 Aalto maljakon 70 -vuotisjuhlamaljakon värinä.

Värien eroittaminen on siis tehty todella haasteelliseksi, joten aiheeseen tutustuminen on todellakin paikallaan, jos ja kun haluaa ostaa maljakon, joka on keräilykohde.

Näin pääsimme jouluu . . .


Monessa kodissa jouluna on erilaisia koristeita ja kukkasia yms. juttuja.

Kävin sitten tässä syksyllä puolisoni sukulaisen saattamassa viimeiselle matkalle.

Nyt sitten oli käyty hänen tavaroita läpi ja otettu ne ”arvoikkaammat” muistot ja esineet, jaettu sukulaisten kesken.

Siellä oli ollut Aalto maljakko, vanha koboltinsininen oikein vaakatarralla.

Kyseisessä maljakossa oli aika iso pala pois reunasta, koska maljakkoa oli kuulemma käytetty ikkuna pönkkänä.

Jos joku ei tiedä mikä on ikkuna pönkkä, voin kertoa esineenä, joka laitetaan ikkunan väliin, ettei ikkuna mene kiinni, kun se on auki.

Täytyi kyllä kysyä toisenkin kerran, että mitä ?

Asia selittyi sillä, että tämä sukulainen on asunut tai kotoisin Iittalasta ja hänelle kyseinen maljakko ei ollut ehkä se kaikkein arvoikkain esine.

Myönnän, taas tuli tunne, että olen minä kaiken nähnyt ja kuullut.

Maljakko on puolisoni sukulaisilla. Kerroin, että ei ehkä ole kaikkein paras käyttötarkoitus ollut maljakolla. Kerroin myös, että maljakon reunat ovat herkkiä meneen rikki, joten vastaavan maljakkoa kannattaa käsitellä hiukan kunnioittavammin.

Käyttöesineenä tämä maljakko varmasti on ihan hyvä vielä.

Smaragdinvihreä Aalto 95 mm –maljakko


Tässä on yritykselle tehty Smaragdinvihreä Aalto -maljakko, joka on 95 mm korkea.

Virallisesti tätä tuotetta ei ole tehty, mutta kyllä tämä on olemassa.

Tuotanto määrää ei Iittala ole kertonut, vedoten yrityssalaisuuteen.

Tämä ei ole ainoa tuote, jota et löydä Googlen avulla.

Itsekin löysin tämän vahingossa myynnissä Internet myyntipalstalta. Kysyin myyjältä, että onko varmasti 95 mm korkea ja myyjä ei vastanut kysymykseeni päätin varmistaa asiaa Iittalalta ennen ostoa.

Näin minulla olisi edes pieni mahdollisuus saada juuri 95 mm korkuinen Aalto -maljakko ja vielä Smaragdinvihreänä.

Kävin maljakosta seuraavanlaisen keskustelun:

Kysymys

Hei,

Löysin myynti-ilmoituksen Smaragdinvihreästä 95 mm Aalto -maljakosta.

Nyt haluaisin varmistaa, että tämä maljakko on mahdollinen.

Yritin etsiä Googlen avulla, mutta se ei auttanut minua. Haluaisin olla varma, että 95 mm kokoinen maljakko on mahdollinen.

Terv. XXX

Vastaus

Hei,

Ja kiitos yhteydenotostasi.

Yritysmyyntimme on loppuvuodesta 2016 myynyt eräälle asiakkaalleen erikoiserän smaragdinvihreää Aalto 95 mm –maljakkoa.

Normaalivalikoimassa tuotetta ei ole ollut.

Parhain terveisin Fiskars Finland Oy Ab

Kuluttajapalvelu/Consumer Service

Kirsi

Laitetaas kuvaa vielä tästä maljakosta.

Smaragdi Aalto -maljakko Maljakon pohjassa oleva tarra
Smaragdinvihreä 95 mm Aalto -maljakko Maljakon pohjatarra. Pohjassa on Iittala tekstin lisäksi Bonava (lisäys 8.5.2019)

Rubiininpunainen Aalto maljakko


Alvar Aallon yksi tunnetuimpia tuotteita taitaa olla Aaltomaljakko.

Olenkin tätä maljakkoa kuvannut jo tänne blogiini.

Aaltomaljakon historia on varmasti kerrottu monessa yhteydessä, mutta laitan sen nyt vielä tähän blogiinikin.

Olen katsonut tiedot Iittalan esitteessä ja kirjoitan historian todella lyhyesti. Kursivoitu osuus on katsottu kyseisestä esitteestä ja kirjoitettu lyhyesti, joten tarkemman historiaa voit tutkia googlen avulla.

Vuonna 1936 suomalaiset lasitehtaat julistavat suunnittelukilpailun, käyttö- ja taidelasin löytämiseksi. Ajatuksena oli ehkä, että kyseinen kilpailun voittaja osallistuu Pariisin maailman näyttelyyn. Kilpailuun kutsuttiin tunnettuja suomalaisia lasitaiteljoita ja arkkitehtejä.

Vuonna 1937 palkintolautakunta kävi ehdotukset läpi ja voittanut ehdotus oli tämä maljakko. Matalasta vadista, korkeaan maljakkon.

Ehdotus oli tehty vapaasti paperille ja luonnoksessa oli käytetty tussia, lyjykynää ja rasvaliitua. Lisäksi oli koneella kirjoitettu selitys esineiden käyttötarkoituksesta.

Siihen aikaan ehdotusta pidetiin, varsin epäsovinnaisena. Ehdotus teki silti vaikutuksen. Työn nimi oli Eskomonaisen nahkahousut.

Ensimmäisen kerran tämä maljakko nähtiin vuonna 1937 Pariisin maailmannäyttelyssä ja tämä herätti paljon kiinnostusta.

Jopa niin paljon, että sitä tilattiin Helsingissä sijaitsevaan ravintola Savoyhin.

Tämä maljakko tunnetaan myös nimellä Savoy ja tätä nimeä on alettu käyttää 1970 -luvulla.

Kuvat olen ottanut Iittalan Desingmuseosta tänä kesänä. Kuvat on otettu lasivitriinin läpi.

Rubiininpunainen_aalto_maljakko_blogi1 Rubiininpunainen_aalto_maljakko_blogi
Rubiinin punainen maljakko Rubiininpunainen maljakko lähempää
Rubiininpunainen_aalto_maljakko_ylhaalta_blogi1 Rubiininpunainen_aalto_maljakko_ylhaalta_blogi
Maljakko takaapäin Ylhäältä
Esittelyteksti
Maljakon esittely museossa

Kysymys on tämä:

Tiedän, että punaisen sävyisiä aalto maljakoita on tehty monta vuotta. Minä vuosina on ollut rubiininpunainen aalto maljakko tuotannossa? Vai onko tämä sävy vain erikoiseränä tehty eri vuosina. Kun punaisen sävynä on rubiininpunainen, punainen ja tulen-/tulipunainen ja karpalo. Karpalo on nykyään ja tulen-/tulipunainen on 2000- luvun puolesta välistä 2014. Sitä ennen on punainen. Rubiininpunaisen värin tuotantovuodet mietittyttää minua. T. Xxxx

Vastaus on tämä:

Hei Xxxx,

ja kiitos yhteydenotostasi.

Rubiininpunainen (punainen) 160 mm Aalto-maljakko oli tuotannossa 1989-2007. Tämä oli punaisista se arvokkain väri, koska maljakko oli tehty kokonaan punaisesta lasimassasta. Tätä väriä valmistettiin aluksi numeroituina sarjoina, mutta numerointi jäi pois v. 1999. Tulenpunaínen oli valikoimassa 2007-2014, tämä valmistettiin niin, että ainoastaan sisin kerros oli punainen ja siksi tuotekin oli rubiininpunaista edullisempi. Tämän jälkeen tuotantoon tuli nykyinen karpalo.

Iittalan omasta myymälästä oli myös tälläiset maljakot myynnissä kesällä 2016. Kirkkaat Aaltomaljakot, koossa 400mm ja 600mm. Hintaa 400mm maljakolla oli 890 euroa ja 600mm maljakolla oli 2790 euroa.

Kirkkaat_maljakot
Kirkkaat Aalto maljakot koossa 400 mm ja 600 mm

Aalto-Kynttilälyhdyt


Alvar Aalto sarjaan on tehty Kynttilälyhtyjä vuodesta 2007 alkaean ja joitakin värejä on vielä tuotannossa. Kynttilätuikkujen korkeus on 55 mm.

Itseltäni on ollut kauan lähes kaikki värit, jotka ovat olleet virallisesti tuotannossa.

Nyt olen luopumassa näistä, mutta sitä ennen nämä saavat tulla blogiini. Tästä puuttuu ainoastaan Karpalo.

Kaikkein yleisimmät värit, mitä näkee on Ultramariinin sininen ja kirkas.

Harvinaisia tai muuten vähemmän liikenteessä on seuraavat:

Punainen Aalto-kynttilälyhty. Tämä johtuu siitä, että Iittala on vaihtanut punaisessa värissä käytettyä väriainetta vuonna 2007 – 2008 joten ihan ensimmäiset punaiset Aalto-kynttilätuikut ovat punaisia (on ihan laatikossakin näin).

Vedensininen on ollut tuotannossa vain osan aikaa vuonna 2007.

Purppura on ollut tuotannossa 2009 – 2010.

Erikoisvärejä tai sesonkivärejä ovat Oliivi, Sade ja Vihreä

Lisäksi on olemassa muutama ei virallinen väri.

Olen nähyt kuvissa seuraavat sävyt:

* Ruusuoliivi
* Keltainen
* Pomeranssi
* Lila
* Granaatin punaista muistuttava sävy

Onhan näitäkin sävyjä tehty myös väliväreinäkin.

Laitettaas nyt kuvaa, jotkut kuvat eivät ole parhaita mahdollisia, mutta kelpaa tähän. Jos joskus onnistun saamaan paremman kuvan kyseisestä sävystä laitan sen tänne. Kuvat on olettu omista kokelmasta, tosin osa ei ole enää minulla, joten olen joutunut ottamaan vanhemman kuvani käyttöön ja valaistusominaisuus ja kamera on eri, siksi kuvien laadussa voi olla eroa. Kuvan on kyllä itse ottamia ja olen todellakin omistanut kyseisen kynttilälyhdyn.

Kirkas Mattakirkas
Kirkas Matta kirkas
Hiekka Ruskea
Hiekka Ruskea
Mustikansininen Sade
Mustikansininen Sade
Vaaleansininen vedenvihreä
Vaaleansininen Vedenvihreä
Omenanvihreä Vihreä
Omenanvihreä Vihreä
Kobontinsininen Ultramariinin_sininen
Koboltinsininen Ultramariinin sininen
Purppura Tulenpunainen
Purppura Tulenpunainen
Turkoosi Siniturkoosi
Turkoosi Siniturkoosi
Harmaa Sammaleenvihreä
Harmaa Sammaleenvihreä
merensininen Vedensininen
Merensininen Vedensininen
Oliivi Karpalo
Oliivi Karpalo

Erilaisia Aalto maljakoita


Tässä on kuvaa erilaisista Aalto-maljakoita, -maljoista. Värejä on paljon, osa on poistunut tuotannosta ja osa on vieläkin tuotannossa.

Kuvat olen otanut Iittalan lasimuseosssa vuonna 2011, 2013 ja 2016.

Erilaisia aalto maljakoita.

Tässä on maailman isoin Aalto maljakko, korkeutta on 102 cm ja se asuu Iittalassa Desinglasimuseossa.

Maailman_korkein_Aalto_maljakko
Maailman suurin aalto maljakko 102 cm ja Iittalassa 2001

Aalto kukkanen on vielä tuotannossa kirkkaana.

Kuva on kuvattu Iittalan Desinglasimuseossa vuonna 2016.

Aalto kukkasta on ollut saatavilla savunharmaana ja opaali valkoisena. On muitakin värejä.

Lisäksi löytyy eri värisiä yksittäisiä osia.

Näitä ovat ainakin kirkas, opaali valkoinen, keltainen ja lila.

Kirkas_aalto_kukkanen
Kirkas aalto kukkanen, kuvattu 2016 Iittalan Desinglasimuseosta.

Nopeasti kirpputorille ja sitten joulunviettoon


Kävin päivää ennen jouluaattoa nopeasti kirpputorilla.

Minulla on jo tänä syksynä hankittu Aalto-maljakon minitatyyri valkoisena, joten luonnollinen jatke oli tietenkin hankkia sille kavereita.

Löysin sitten valkoisen 95mm Aalto-maljakon kohtuulliseen hintaan. Olihan se pakko ostaa.

Samalla tuli muutama viinilasi joulupöytään, 4 punaviinilasia ja 2 valkoviinilasia Senta sarjasta maksoi 8 euroa kappale. Aikuisia tässä seuruessa oli 8, joten teimme sitten näiden löytämien lasien kanssa kattauksen, jonkun mielestä rikoimme jotain etikettisääntöä, mutta meille lasit olivat tulossa tarpeeseen.

Siellä missä söimme, kävi sykysyllä iso takaisku, lasia ja muuta juhlakäyttöön tarkoitettua astiastoa meni rikki paljon. Ei tässä reilussa kahdessa kuukaudessa korvata monen vuoden hankintoja. Kaikkia ei tietenkään korvaa mikään, koska se tunne arvo on enemmän, kuin raha.

Tämä vastaavanlainen onnettomuus on tapahtunut myös rakkaalle mummulleni 1960-luvulla, mummullani oli 9 lasta ja hän oli jo silloin leski. Lautasia jäi kertomuksen mukaan 3 kappaletta ehjäksi. En muista, että koskaan olisin kuullut tästä muistosta lapsilta tai mummoltani negatiivista.

Siirrytääs taas nykyaikaan.

Olen ihaillut lohenpunaista lasia ja varsinkin Aalto-maljakkoa, joten se 95mm Aalto-maljakko oli minulle todella unelma. Ennen joulua katsoin, että joo sitä on vielä saksalaisessa verkkokaupassa ja suomessakin on vielä saatavissa (voi olla vieläkin). En sitten löytänyt kyseistä maljakkoa suomessa toimivasta verkkokaupasta enää maanantaina. Tuli mieleen, myöhästyinkö taas.

Olen myös erittäin suuri Arabian astioiden käyttäjä, joten löysin verkkokaupasta sellaisen, joka oli minun juttu ja vielä kohtuulliseen hintaan, tilasin sen ja tein tilauksen siten, että noudan heidän myymälästä.

Päätin mennä tämän myymälän lasiosastolle ja siellä se oli Lohenpunainen 95 mm Aalto maljakko (poistunut tuotannossata 30.6.2014).

Tämä oli esittely kappale ja hiukan oli alennusta, kaikkein tärkeintä oli kumminkin, että sain kyseisen maljakon itselleni.

Aalto_maljakko_valkoinen Aalto_maljakko_lohenpunainen
valkoinen Aalto-maljakko Lohenpunainen Aalto-maljakko