Avainsana-arkisto: Iittala

Aalto maljakon uusi valmistusmuoto


Muutama päivä sitten Ylen uutisisssa saimme lukea, että Iittala alkaa valmistamaan unikkeja esineitä hukkalasista.

Yksi esine olisi Aalto maljakko. Suupuhaltaessa syntyy hukkalasia ja sen käyttäminen on eräänlainen egologinen tekijä.

Ennen tätä hukkalasia on myyty tai annettu lasivillan valmistukseen. Lasivillaa taas tietääkseni käytetään rakennusteollisuudessa, toki voidaan käyttää muuallakin.

Nykytrendi on todellakin, egologisuus ja aina kun voidaan jäte- tai hukkalasin uusiokäyttöön se hyvä asia.

Iittala pyrikii siis vastuulliseen toimintaan ja se on myös eräänlainen kilpailuvaltti.

Kiitos muuten harrastelijalle, joka linkkasi kyseisen uutisen Facebookissa olevaan ryhmään ja antoi ajateltavaa.

Linkitän tähän Ylen uutisen, niin jokainen voi lukea sen itse.

Aalto-maljakkoa ryhdytään valmistamaan jätelasista

Iittalan uutuudet ja väri pellava

Tämän vuoden uutuus väri on pellava.

Pellava esintyi viime keväänä ensimmäisen kerran kastehelmen jalallisessa lasissa.

Väri on hyvin paljon lähellä hiekkaa. Väri on vaaleampi.

Uutuutena tulee myös uuden mallinen Aalto kynttilälyhty, korkeus on 60 mm ja nyt jo tuotannosta poistuneet aalto kynttilätuikut ovat 55 mm. Malli on erilainen, kuin tämä 55 mm.

Samalla tuli uuden mallliset tarjoilualustat. Lisäksi Aalto maljakoihin taisi tulla uusi korkeus 270 mm.

Prismalle on myös tullut pellava iso mariskooli, vaikka ensin ilmoitettiin, ettei sitä ole tulossa. Tämä on erikoiserä, jonka saatavuudesta ei ole tietoa (tuleeko esimerkiksi Iittalan omaan verkkokauppaan tai muualle myyntiin). Päivityksenä voin lisätä, että tämä mariskooli löytyy Iittalan store ja oulet myymälöistä. Lisäksi myös verkkokaupasta.

Tässä on muutama uutuus listattuna:

Aalto kynttilätuikku 60 mm Värit: Harmaa, Kirkas, Pellava ja Pomeranssi
Miranda kulho (145 mm) Värit: Harmaa Kirkas, Lohenpunainen, Pellava, Pomeranssi ja Sammeleenvihreä
Nappula ruukku Värit: Beige, Tummanvihreä ja Valkonen

Lisäksi:

”Iittala ottaa uudelleen tuotantoon muotoilija Oiva Toikan mielikuvituksellisen ja värikkään Hedelmiä ja vihanneksia -taidelasisarjan. Jokainen lasitaide-esine saa muotonsa yksitellen Iittalan lasitehtaalla käsityönä ja suupuhaltamalla. ”

Nämä Oiva Toikan uudelleen otetut hedelmät ja vihannekset on myynnissä vain Iittalan omissa myymälöissä.+

Omena, aavikko ja karpalo
Kesäkurpitsa, sammaleenvihreä
Kurpitsa, keltainen
Munakoiso, lila
Rypäle, sade
Sipuli, valkonen

Lähteenä on käytetty www.iittala.com sivustoa.

Vuosi 2019 ja mitä tapahtui????


Nyt lähestymme taas vuoden 2019 loppua.

Miten meni tämä vuosi, kysyn itseltäni?

Siinähän se, kun ei ota tavaksi valittaa. Pitkä sairausloma on tämän vuoden lopussa ja ensi vuoden alussa jatkuu vielä. Sitten alkaa uudelleen kuntoutus ja sitä kautta ehkä taas uutta puhtia asioihin.

Joten blogi on jäännyt hiukan paitsioon. En kertakaikkiaan ole jaksanut ajatella kirjoittamista.

Tänä vuonna on ollut niin iloisia asioita ja vähemmän iloisia asioita. Pidetään silti tämä blogi postiivisena, joten mietitääs iloisia asioita.

Muutama harvinaisuus tuli hankittua.

Ensimmäistä kertaa todellakin soitin sisarelleni ja pyysin toimimaan kuriirina. Eli nouti minulle harvinaisuuden, jonka historiaa aloitan sitten ensivuonna selvittämään.

Yhden harvinaisuuden selvittäminen päättyi siihen, että kukaan ei tiedä mitään. Blogissa löytyy tästä keskustelusta kuvaa.

Yksi suuri taitelija suomalaisessa lasissa menehtyi, meinaan Oiva Toikka (29.05.1931 – 22.4.2019), kävin kuvaamassa hänestä kertovan näyttelyn Iittalassa. Blogissa on kuvia hänen vuosikuutioita. Lintujakin kuvasin, mutta en ole niitä laittanut tänne blogiin.

Loppuvuodesta sitten tuli Muumi muki japaniin ja totta kai se piti saada itselleni. Joten ei muuta kuin kokeilemaan Ebay:ta. Tuli muki ihan Japanista asti, tulliselvityksen jouduin tekemään tällä kertaa.

Sitten, minulle tuli uusi kissa. Uskotteko, minä otin toisen sijoitus kissan ja heti, kun olen siinä kunnossa, että voin pitää huolen tämän nykyisen lisäksi tulee yksi kissa lisää.

Siinä on sitten isä ja poika yhdessä. Sisarellani on sitten kaksi sisarta.

Tänä vuonna erikoiserät

Ametisti mariskooli
Matta harmaa mariskooli

Oiva Toikan näyttely 10.5 – 18.8.2019


Professori Oiva Toikan (1931 – 2019) näyttely on tänä vuonna Riihimäellä Suomen Lasimuseossa.

Näyttelyn nimi on Oivan Ihmemaassa.

Näyttelyssä on paljon erilaisia Toikan esineitä, kuten lintuja. Linnuista ei tosin ollut kaikkia.

Kävin kuvaamassa tätä näyttelyä, paljon tuli otettua kuvia.

Laitan tähän vuosikuutioiden kuvat. Kaikki kuvat eivät jostain syystä onnistunut haluamalla tavalla. Vuosikuutioissa on 1977 – 1994 välisenä aikana oli I tarra ja Nuutajärven kalatarra. Sen jälkeen niissä on vain Iittalan I tarra.

Vuosikuutiot olivat 1977 – 2019 väliseltä ajalta:

Vuosikuutio1977 Vuosikuutio1978
Vuosikuutio 1977 Vuosikuutio 1978
Vuosikuutio1979 Vuosikuutio1980
Vuosikuutio 1979 Vuosikuutio 1980
Vuosikuutio1981 Vuosikuutio1982
Vuosikuutio 1981 Vuosikuutio 1982
Vuosikuutio1983 Vuosikuutio 1984
Vuosikuutio 1983 Vuosikuutio 1984
Vuosikuutio1985 Vuosikuutio1986
Vuosikuutio 1985 Vuosikuutio 1986
Vuosikuutio1987 Vuosikuutio1988
Vuosikuutio 1987 Vuosikuutio 1988
Vuosikuutio1989 Vuosikuutio1990
Vuosikuutio 1989 Vuosikuutio 1990
Vuosikuutio1991 Vuosikuutio1992
Vuosikuutio 1991 Vuosikuutio 1992
Vuosikuutio1993 Vuosikuutio1994
Vuosikuutio 1993 Vuosikuutio 1994
Vuosikuutio1995 Vuosikuutio1996
Vuosikuutio 1995 Vuosikuutio 1996
Vuosikuutio1997 Vuosikuutio1998
Vuosikuutio 1997 Vuosikuutio 1998
Vuosikuutio1999 Vuosikuutio2000
Vuosikuutio 1999 Vuosikuutio 2000
Vuosikuutio2001 Vuosikuutio2002
Vuosikuutio 2001 Vuosikuutio 2002
Vuosikuutio2003 2004
Vuosikuutio 2003 Vuosikuutio 2004
Vuosikuutio2005 Vuosikuutio2006
Vuosikuutio 2005 Vuosikuutio 2006
Vuosikuutio2007 Vuosikuutio2008
Vuosikuutio 2007 Vuosikuutio 2008
Vuosikuutio2009 Vuosikuutio2010
Vuosikuutio 2009 Vuosikuutio 2010
Vuosikuutio2011 Vuosikuutio2012
Vuosikuutio 2011 Vuosikuutio 2012
Vuosikuutio2013 Vuosikuutio2014
Vuosikuutio 2013 Vuosikuutio 2014
Vuosikuutio2015 Vuosikuutio2016
Vuosikuutio 2015 Vuosikuutio 2016
Vuosikuutio2017 Vuosikuutio2018
Vuosikuutio 2017 Vuosikuutio 2018
Vuosikuutio2019
Vuosikuutio 2019

Riihimäen lasipäivät


Kävin monen vuoden jälkeen Riihimäellä pidetyssä lasipäivät tapahtumassa.

Tapahtuma paikka oli Suomen lasimuseo.

Paljon oli porukkaa ja ihan mielenkiintoisia lasiesineitä.

Muutama ulkomaalainen lasiesine oli myynnissä ja vielä siten, että myytiin aitona.

Yksi asia on sitkeässä, Aalto maljakkosta värissä rubiininpunainen.

Väri on kyllä todella vaikea tunnistaa, mutta kun tietää miten sen tunnistaa sen tunnistaa kyllä. Usein kuulee vastaväitteitä, niin tänäänkin. Minun puolesta voi myydä Tulenpunaisen maljakon Rubiininpunaisena. Tiedän vaan, että lihava riita tulee, kun ja jos ostaja saakin selville, että hänelle on myyty Tulenpunainen maljakkko selkeästi yli hintaan.

Rubiininpunainen aalto maljakko on ollut tuotannossa vuosina 1999 – 2005 välisenä aikana, niin numeroituna sarjana, kun ilman numerointia. Rubiininpunaisessa en ole nähnyt maljakossa keltaisuutta.

Rubiininpunaisen maljakon reuna on kokonaan punainen, koska tuo väri oli tehty kokopunaisesta väristä.

Tulenpunaisessa katsoen punainen kerros vain keskellä, sen molemmin puolin on kirkkaat lasikerrokset. Lisäksi Alvar Aalto Iittala tehty laaserilla. Tulenpunaisessa maljakossa voi kuultaa jonkin verran reunoista keltaisuutta, ei aina.

Tulenpunainen on ollut tuotannossa 2007 – 2014 välisenä aikana, tämän jälkeen on tullut Karpalo.

Rubiininpunaisen ovh hinta on ollut noin 850 euroa ja Tulenpunaisen 250 euroa.

Oli mukava jutella muutaman henkilön kanssa ja nähdä ihan omin silmin erilaisia esineitä.

Lähteenä on käytetty Iittalan asikaspalvelun vastauksia.

Aalto kukkasen ylin osa


Aalto maljakoita on tehty monia malleja ja montaa eri kokoa. Samoin myös värejä on monia.

Nyt voisin esitellä aalto kukkasen ylimmän osan, tätä on saanut ostettua siten, että on ostanut ylimmän osan vain. Pääsääntöisesti opaalina ja kirkkaana.

Ylimmän osan korkeus on 150 mm ja tästä löytyy opaalin ja kirkaan lisäksi keltainen ja lila (väri muistuttaa purppuraa). Tuotannossa nämä kaksi väriä ovat olleet vuosina 1997 – 1999. Värit on tehty erikseen liitettäväksi opaalin tai kirkaan väriseen Aalto-Kukkasen kokonaisuuteen.

Ylintä on valmistettu myös erikoistilauksena Tanskassa olevaan näyttelyyn vuonna 1990. Värinä on ollut rubiini (punainen), sininen ja vihreä, muut osat olivat näissä kokonaisuuksissa kirkkaita.

Erikoiskiitos toiselle keräilijälle, jolta sain luvan tähän kuvaan.

Vihreä_Aalto_kukkasen_yläosa
Tanskaan tehty Aalto kukkasen yläosa

Aalto-Kukkasen muitakin osia on saanut erikeseen ostettuna opaalina ja kirkaana. Ajatuksena on ollut, että jokainen voi ostaa osissa itsellensä tämä Aalto-Kukan. Erikseen on saanut tietääkseni 1990 -luvun lopussa.

Toiseksi ylimmäistä on saanut kirkaana, rubiinina (punainen) ja vihreänä 1970 -luvulla Artek Oy:lle tehtynä.

Alinta on saanut opaalina, kirkaana ja vihreänä Artek Oy:lle tehtynä 1960 – 1970 -luvulla.

Aalto-Kukksen historia lyhyesti:

Aalto-Kukkanen on suunniteltu vuonna 1938 ja sitä on valmistanut Karhulan lasi 1938 – 1953. Iittalan lasi on valmistanut tätä vuodesta 1953 alkaen ja valmistaa vieläkin. Iittala teki Artek Oy:lle Aalto-Kukkaa tilauksesta vuosina 1960 – 1972. Iittala on ottanut tämä kuvastotuotteeksi vuonna 1983. Nykyään tätä tehdään vain kirkkana. Opaalina tämä on ollut tuotannossa 1988 – 2011 välisenä aikana.

Vuosien saatossa on nähty seuraavia värejä Aalto-Kukkasessa:

Opaalina, kirkaana, rionruskeana (joka on värinä keltaisenruskea), rubiinina (punainen), savunharmaana ja vihreänä.

Aalto-Kukkasta on valmistettu Iittala Shop Uniquemyyntiin syksyllä 2006 seuraava kokonaisuus: Kukan osat 1 ja osa 3 olivat ultramariininsininset sekä osat 2, 4 kirkasta lasia. Tätä kokonaisuutta on valmistettu 10 kpl.

Aalto_Kukkanen aalto_kukkanen
Keltainen Aalto-Kukkasen ylin osa Sama kuvattuna siten, että näkyy mallia

Lähteenä on käytetty yksityishenkilöä, joka on työskennellyt Iittalan lasilla ja koonnut Aalto aiheisia kirjoja. Kiitos hänelle, sain nämä tiedot jo vuosia sitten sähköpostissa.

Lisäksi muiden keräilijöiden keräämäää tietoa olen käyttänyt hyväksi. Kiitos myös heille.

Nyt toivotan hyvää juhannusta kaikille ja samalla kerron pitäväni pitkän tauon kirjoittamisessa. Luen kyllä kommentteja ja pyrin vastaamaan kysymyksiin mahdollisuuksien mukaan. Isot elämän muutokset ovat tulossa ja siksi en ehkä pysty keskittymään tähän. Nähdään syksyllä viimeistään. – Kiitos –

Ametistin värinen Aalto maljakko 160 mm


Kuten monesti olen todenut, Iittala tekee paljon tuotteita joista ei paljoa tiedoteta etukäteen.

Nyt eilen illalla huomasin eräässä Facebook -ryhmässä, että joku oli ottanut kuvaa kaupasta ja kuvassa oli Aalto maljakko. Värinä oli Ametisti. Kun kysyttiin, mistä kaupasta kuva on, vastaus oli Sokokselta.

Kello oli jo yli 17.00 ja liike menee kello 18.00 kiinni.

Tajusin, että voisin ehtiä juuri ja juuri kyseiseen liikkeeseen, kun pidän oikein kiirettä. Ei muuta, kun rakkaalle puolisolle tiedoksi, nyt vaatteet niskaan ja lähdet minun kanssa Sokokselle, lähin on noin 25 km päässä. Vauhtia kiitos.

Ehdimme juuri ja juuri liikkeeseen ja koska tiesin, mitä olen tullut ostamaan pääsimme nopeasti myös pois sieltä.

En ollut pitkään aikaan käynyt Sokoksella, joten täytyi nopeasti selvittää, missä kerroksessa on kyseinen osasto ja sitten etsiä Iittalan tuotteiden hylly.

Sain omani, mutta jouduin hiukan hakemaan, kun kaupassa oli esittely kappaleen lisäksi yksi myyntipakkauksessa oleva maljakko.

Kyselin sitten siinä myyjältä, että koska nämä ovat tulleet teille?

Myyjä kertoi, että oli tullut heillekin hiukan yllätyksenä ja noin viikko sitten kauppoihin. Sitä en huomanut kysyä, kuinka monta heille oli tullut myymälään, mutta oli kuulemma myyty ihan mukavasti tätä väriä.

No, varmasti.

Eilen sitten toinen henkilö laittoi viestiä Iittalalle ja kysyi asiasta.

Iittalan vastaus on seuraavanlainen:

Hei Xxxx

kiitokset viestistäsi. Kyseessä on erikoiserä, jota on saatavilla rajoitetusti jälleenmyyjillämme sekä omissa Iittala-myymälöissä. Toistaiseksi muita tuotteita ei ole suunnitteilla Suomen markkinoille, mutta kannattaa ehdottomasti liittyä Myiittala-jäseneksi, mikäli et vielä ole. Sitä kautta saat aina tietoa uutuuksista, kampanjoista sekä tapahtumistamme.

Mukavaa alkanutta viikkoa! Ystävällisin terveisin Johanna / Iittala Facebook

Tämä vastaus on julkaistu luvalla, niin ei minun tarvise kysyä samaa asiaa.

Laitetaan kuvatkin tästä Ametistin värisestä Aalto maljakosta.

Ametistin värissä on se ominaisuus, että se vaihtaa väriä valon lämmön mukaan, eli päivänvalossa se voi olla kauniin lilahtava tai marjapuuron värinen, riippuen lasin paksuudesta. Illalla sama maljakko voi olla siniharmaa.

Tämä kiehtoo minua todella paljon, joten Ametisti lasi on yksi lempiväreistä.

Tässä on suora lainaus Iittalan www-sivuilta Ametisti väristä (Linkki kyseiseen maljakkoon):

”Aalto-maljakkoon on ametisti, joka on yksi Iittalan tehtaan väriharvinaisuuksista – lasiväri joka valon mukaan muuttaa väriään sinertävästä aina pinkkiin asti.”

Ametisti Aalto maljakko Ametisti Aalto maljakko
Ametisti Aalto maljakko päivänvalolla Ametisti Aalto maljakko keinovalossa.
Ametisti Aalto maljakko

Nyt täytyy taas laittaa iso erityiskiitos rakkaalle puolisolleni ☺

Lisätään tähän nyt tämä tieto, kannattaa seurata Facebookista Sokosta ja Iittalan www-sivuja. Sokos on saanut lisää maljakoita ja varauksia on otettu vastaan. Ihan kaikissa Sokoksissa ei tätä ole ollut, mutta Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Porvoo Tampere ja Wiklund (Turku).

Punainen lasi


Usein olen vuosien varrella törmänyt väitteeseen, että punaisessa lasissa on käytetty kultaa.

Tämä tieto ei pidä paikkaansa. Suomessa ei ole koskaan käyetty punaisessa lasissa kultaa.

Iittala on lopettanut punaisen lasin kokonaan vuoden 2014 lopussa.

Vuoden 2014 jälkeen tehdyt punaisen väriset lasiesineet ovat viralliselta väriltä Karpaloita.

Tässä on Iittalan vastaus, kun kysyin punaisesta väristä Huhtikuussa 2013

Kysymys on laitettu Iittalalle kuluttajapalvelun palautelomakkeen kautta.

Olen poistanut oman yhteystiedot, koska haluan pitää blogini siten, että minun henkilökohtainen elämäni ei tule esille tässä blogissa selkeästi.

Hei

Olen tässä miettinyt, että pitääkö paikkaansa, että punaisen lasin valmistuksessa käytetään kultaa? Onko yleisesti käytetty kultaa punaisen lasin valmistuksessa, tämän tiedon olen joskus kuullut, mutta pitääkö paikkaansa.

Ja mistä johtuu selkeä väri ero punaisessa lasisa? Jotkut kivet tai aalto kynttilätuikut ovat selvästi eri punaisia. Onko näiden uuudempien ja vanhempien tuotteiden valmistusprosessi muuttunut jotenkin, joka voisi selittää näitä värieroja?

Vastaus:

Hei Xxxx, ja kiitos yhteydenotostasi.

Punaisen värin valmistuksessa ei käytetä kultaa vaan kalliimpi hinta johtuu värin vaativasta valmistustekniikasta. Lasinvalmistus yleensäkin eri väreineen on monivaiheinen ja haasteellinen prosessi. Punainen on väreistä vaikein valmistaa; sen sulatus- ja valmistusprosessit ovat kaikkein haastavimmat. Värin onnistumisen näkee – toisin kuin muissa väreissä – vasta täysin jäähtyneestä ja valmiista tuotteesta.

Punainen lasi on sulana kuumana lasimassana ollessaan keltaista, punaisuus saadaan aikaan erilaisilla kuumennus- ja jäähdytyssykleillä.

Värin valmistuksen haastavuuden takia punaisissa tuotteissa sallitaan hieman enemmän värivaihteluita kuin muissa väreissä. Punaisissa tuotteissa sallitaan tietty määrä keltaisuutta, 1-laatuisissa vähemmän kuin 2-laatuisissa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikissa tuotteissa välttämättä olisi havaittavissa keltaisuutta.

Siksi punaisten joukossa voi olla sekä täysin punaisia tuotteita tai tuotteita, joissa keltaisuutta on sallittu määrä.

Punaisen värin valmistusta on pyritty ja pyritään jatkuvasti kehittämään, ja tällä hetkellä esim. Kastehelmi-kulhot on valmistettu uudesta väriaineesta.

Suomen lasimuseo on vastanut punaisen lasin kalleuteen seuraavasti:

Igs-toimitus tiedusteli asiaa Suomen Lasimuseosta. Sieltä vastattiin, että punainen lasi on arvokkaampaa siksi, että sen valmistuksessa on käytetty seleenirubiinia ja lisäksi se joudutaan muista lasiesineistä poiketen polttamaan kertaalleen vielä valmiina lasiesineenäkin. Vasta tässä viimeisessä poltossa lasi saa punaisen värinsä. Joskus punaisen lasin valmistuksessa on käytetty myös kultaa, mutta sen kalleuden vuoksi meillä Suomessa ei kultaa käytetä.

Lähde: http://www.suomenlasimuseo.fi/Suomen-Lasimuseo/ (http://www.kysy.fi/kysymys/miksi-punainen-lasi-aina-kalliimpaa-kuin-muut-varit)

Tuikkujen EAN-koodit


Kun huomasin, että Japanin erikoiserän tuotteilla on eri EAN-koodi päätin selvittää eri tuikkujen EAN-koodit

Ainoastaan Alfan vihreän tuikun koodia en saanut selville.

Lisäksi tein mielenkiintoisen havainnon, että Suomen juhlavuoden tuikulla on eri EAN-koodi, kuin aikaisemmin tuotannossa olleella Ultramariininsinisellä.

Suomessa tehtyjen tuikkujen EAN-koodit ovat seuraavat:

Väri EAN-koodi
Alfan vihreä 641192xxxxxxx
Ametisti 6411920012877
Granaatinpunainen 6411920047237
Harmaa 6411920039676
Hiekka 6411920051234
Joulunvihreä 6411920012914
Karpalo 6411923650854
Kartion vihreä 6411920027550
Keltainen 6411920012860
Kirkas 6411920012716
Koboltinsininen 1988 – 1995 6411920012938
Laventeli 6411920061561
Lila 6411920036866
Lime 6411920043420
Lohenpunainen 6411920061271
Matta Kirkas 6411920012853
Matta kirkas (millennium) 6411920037498
Matta kirkas 2000 6411920036385
Merensininen 6411920041648
Metsänvihreä 6411920061288
Mondonvihreä 6411920012921
Mustikansininen 6411920043451
Oliivi 6411920052125
Omenanvihreä 6411920054297
Pellava (tehty vain Japaniin) 6411923673570
Pinkki 6411920043437
Pomeranssi 6411920043444
Punainen 6411920012877
Purppura 6411920054310
Rion ruskea 6411920058837
Ruskea 6411920041624
Ruusuoliivi 6411920039263
Sade 6411920062476
Sammaleenvihreä 6411920049750
Sininen/Koboltinsininen 1988- 2006, 2010 – 2011 6411920012730
Siniturkoosi 6411920053016
Sitruunankeltainen 6411920016547
Smaragdi 6411923656047
Taivaansininen 6411920017858
Turkoosi 6411920046292
Ultramariininsininen 6411920051258
Ultramariininsininen (Suomi 100) 6411923657280
Vaalea lila 6411920045257
Vaalea Pinkki (Pale pink) 6411920061554
Vaaleanpunainen (sweet pink) 6411920049774
Vaaleansininen 6411920027574
Vaaleanvihreä 6411920027550
Vedensininen 6411920043413
Vedenvihreä 6411920056048

Pienten kivituikkujen värit kuvina