Etelä-Suomen sanomissa ollut artikkeli 28.10.2018


Olen nyt tässä pienen ajan sisällä lukenut, kuinka huutokauppa yrittää huutokaupata feikkejä mariskooleja.

Nyt sitten Etelä-Suomen sanomat ovat tehneet jutun, jossa kerrotaan suomessa tehtävästä desing tuotteista (artikkeli löytyy painetusta lehdestä, ei www-sivuilta). Artikkelissa mainitaan, että mariskooleja tehdään Iittalassa.

Artikkelin kuvassa on feikki pieni mariskooli (pienten aitojen valmistus on lopetettu).

Muutama keräilijä laittoi lehdessä kirjoittajana mainitulle toimittajalle viestiä, että kuvassa on feikki mariskooli.

Toimittajan vastaus oli, että hän ei ole kuvia valinnut, vaan kuvittaja.

Kuvittajana toimiva henkilö ei siis tunnista aitoa suomalaista ja suomessa tehtyä pientä mariskoolia.

Nyt voin todeta, että en ihmettele enää tätä asiaa. Monissa myyntipalstoilla on kova vääntö, että kyllä minun mariskoolini on aito. Luin ihan lehdestä. Tässä vaan on oikein malli esimerkki siitä, että aina ei näköjään faktojen tarkistaminen onnistu lehdistöltäkään.

Ei ole ihme, että jotkut tuntuvat olevan pihalla, kuin lumiukko.

Kiitos keräilijälle, joka huomasi tämän artikkelin. Kuinkahan moni sai taas hieraista silmää ja aamukahvit väärään kurkkuun.

Asiantuntijallekin voi tulla virhearviointi


Aloitan isolla kiitoksella eräälle toiselle kerälijälle. Itse en välttämättä olisi huomannut tätä asiaa.

Bukowskis huutokaupasta löytyi neljä mariskoolia huutokaupan kohteena.

Se, että huutokaupataan, ei ole uutta kenellekään. Se oli uutta, että huutokaupan kohteessa oli 2 aitoa ja 2 ei aitoa eli feikkiä mariskoolia.

Kohteessa oli iso siniturkoosi ja pieni koboltinsininen mariskooli, jotka olivat aitoja. Lisäksi vaaleanvihreän sekä lilan sävyiset, jotka olivat feikkejä (ei Iittalan tekemiä tuotteita).

Lähtöhinnaksi oli laitettu 1 500 kruunua ja kohteessa oli hintavaraus. Kirjoittaessani tätä kirjoitusta tarkistin valuuttamuuntimen avulla, mitä tämä olisi ollut euroissa. Lähtöhinta olisi ollut 145 euroa. Tämä on mielestäni aika kova hinta, vaikka olikin aito koboltinsininen pieni mariskooli mukana kohteessa.

Huutokaupan sivu 18.10.2018 Huutokaupan kohde lähempää

Hämmästyksen ja ihmettelyn aihe oli, että kyseisen Bukowskis huutokaupan asiantuntija Anna Heathcote-Ball ei ollut tunnistanut aitoa marikoolia feikistä. Iittalahan on tuotenimisuojanut mariskoolin, joten sen tekemistä tuotteista saa ainostaan käyttää nimeä Mariskooli.

Asiantuntijalla on ollut nähtävissä aidot Iittalan tekemät mariskoolit. Joten olisi luullut, että hän osaisi erottaa aidon ja feikin toisistaan. Joskus tuoteväärennöksen erottaminen on hankalaa, mutta tämän lilan sävyisen feikin näki heti ja vaaleanvihreäkin oli ihan selkeä feikki, kun vähän keskittyi katsomaan kuvaa.

Tämä on vaan oikeastaan surkuhupaisaa.

Kun kirjoitan tätä kirjoitusta, on kyseiset tuotteet poistettu huutokaupasta Bukowskis:lta. Tiedän, että muutama keräilijä laittoi heidän asiantuntijalle sähköpostia ja kertoi, että heidän huutokauppakohteessa on kaksi feikkiä ja kaksi aitoa mariskoolia.

Nyt vahvistui edelleen se, että kun keräät jotain lasia tai mitä tahansa opettele asioita itsenäisesti ja seuraa erilaisia julkaisuja, myös kriittisesti.

Vaikka kuvat on Bokowskin huutokaupasta, samanlaisia virheitä löytyy myös muista huutokaupoista. Myydään pieniä mariksooli jäljitelmiä aitona, vaikka ne eivät ole aitoja. Näitä virheitä löytyy suomalaisissakin huutokaupoissa ja vielä erittäin arvostetusssa sellaisissa (Helander ja SHM Finland Oy).

Kastehelmi tuikkujen värit


Kastehelmi sarja on todellakin suunniteltu 1964 vuonna ja suunnittelijana on ollut Oiva Toikka.

Iittalan kastehelmituikut ovat tulleet tuotantoon 2010 -luvun jälkeen, samalla kun osa suosituista tuotteista palasi takaisin tuotantoon.

Alunperin kastehelmi sarjan eri osia tehtiin vuosina 1964 – 1988. Joskus huomaa ihmisten kysyvän, onko uudempaa vai vanhempaa tuotantoa.

Tuikkujen koko on 64 mm. Kuvia vöreistä voin laittaa myöhemmin. Kaikkia värejä en välttämättä tule hankkimaan itselleni.

Tuikkujen väreinä on olleet seuraavat värit:

Aavikko, 2015 – 2018
Ametisti, 2021
Harmaa, 2012 –
Havunvihreä, 2024
Hiekka, 2012 – 2019
Kanerva, 2023 syksy
Karpalo, 2015 –
Kirkas, 2012 –
Laventeli, 2013 – 2017
Lohenpunainen, 2013 – 2017, 2020 –
Matta kirkas, 2012 –
Merensininen, 2013 – 31.3.2024
Metsänvihreä, 2013 – 06/2015
Omenanvihreä, 2012 – 2018
Pellava, 2020 –
Pomeranssi, 2013 – 2017
Punainen, 2012 – 2014
Sade, 2013 –
Sammaleenvihreä, 2018 – 31.3.2024
Sitruunankeltainen, 2013 – 31.1.2025
Smaragdi, 2016 – 2020
Turkoosi, 2013 – 31.3.2024
Ultramariininsininen Suomi 100 tuote, 2017
Ultramariininsininen, joka ei ole Suomi 100 2023, poistuu 31.3.2025
Vaalea pinkki, 2013 –
Vaaleansininen, 2012 – 2019
Vedensininen, 2018
Vedenvihreä, 2012 –
Vihreä, 2013 – 2018
Kierrätyslasista tehtyjä värimaailmalta sinertävä ja vihertävä

Lisäksi nykyään on tehty maljakoita, joka on erilainen kuin kääntömaljakko (Kääntömaljakon malli), lasipurkkeja, jalallinen kulho, jalallinen kakkuvati ja juomalaseja (Linkki väliväri juomalasiin). Näitä en ole nähnyt vanhassa tuotannosssa.

Siniturkoosi Aalto kulho 75 mm


Jos oikein muistan vuonna 2016 lopussa tuli lasista tehty Aalto kulho 75 mm.

Siniturkoosin erkoisvärin näin ensimmäisen kerran keväällä 2018 Iittalan omassa outlet myymälässä ja ihailin silloin tätä väriä todella paljon.

Nyt sykysyllä sitten päätin ostaa tämän värin itselleni, ihan vaan ilahduttamaan kotiani.

Tosin en vielä ole päässyt tekemään lopullista sisustusta tähän uuteen kotiin, mutta kyllä tämä varmaan jostain paikkaansa löytää.

Siniturkoosi_aalto_kulho Siniturkoosi_aalto_kulho
Siniturkoosi Aalto kulho Siniturkoosi Aalto kulho ylhäältä
Siniturkoosi_aalto_kulho
Siniturkoosin Aalto kulhon pohja

Aalto kulho on valmistettu Suomessa ja tämä on puristelasia.

Käyttöön tämä on todellakin suunniteltu, sillä tämän voi pestä tiskikoneessa ja Iittala itse esittelee tämän karkkikippona, pienten tavaroiden säilytyskulhona tai jälkiruokakulhona.

Jälkiruokakulhona tämä onkin todella kaunis ja vielä sellainen kohtuu kokoinen. Itse en ole vielä päättänyt käyttökohdetta, mutta kyllä tämä voisi olla avain kulhona voisi olla eteisessä. Toinen vaihtoehto on ottaa osaksi jotain asetelmaa sisustukessa.

Tähän asti tuotannossa oleet värit ovat seuraavat:

Harmaa
Hiekka, poistuu tuotannosta 31.12.2019
Kanerva (yhteistyö Fazer:n kanssa 2024)
Karpalo, syksyllä 2019 tuotantoon
Kirkas
Merensininen, uutuusväri 2019
Pellava, uutuusväri 2020
Sade
Sammaleenvihreä, uutuusväri 2018. Poistuu tuotannosta 31.12.2019
Siniturkoosi, erikoiseräväri 2018
Smaragdi, poistuu tuotannosta 31.12.2019
Ultamariinin sininen (yhteistyö Fazer:n kanssa 2023)
Vedensininen, uutuusväri 2018

Lisäksi saa väliväriä tästä kulhosta, jota mielestäni myydään virheellisesti Unique värinä netissä.

On se tietenkin Unique väri, mutta minä miellän unique värin puhtaaksi väriksi ja vielä siten, että on tehty erikoiseränä tai siten, että myydään jokin tietty aika vain, kuten Muumin päivä muki. Tätä Muumin päivä mukia myytiin vain 9.8.2018.

Väliväri tulee siittä, kun teollisesti tehdään lasinvärin muutos. Ennen kun tämä vanha väri poistuu ja uusi väri on saavuttanut puhatauden tulee väliväriä. Näitä myydään sitten Iittalan outlet myymälässä hiukan halvemmalla, kun sitä virallista väriä. Jotkut välivärit ovat todella kauniita ja herkullisia.

Yritä selvittää, onko myyjällä todella kyseinen myyntituote


Olen nyt vähän reilun kuukauden aikana törmänyt erikoisiin myynti-ilmoituksiin, niin facebookissa, kuin tori.fi sivustolla.

Kuvat on otettu toisen henkilön ilmoituksesta, mutta koska kuvat eivät ole leimattu tai mitenkään merkattu, ei kuvien alkuperää ole aina mahdollista selvittää.

Joten nyt on tullut harvinaisen selväksi, että omat kuvat kannattaa merkata ja myynti-ilmoitukset googlettaa ja tehdä käänteinen kuvahalu. Aina käänteinen kuvahaku ei auta, koska kuvat on voitu ottaa toisesta foormumista ja sitä kautta kuvia ei löydy kuvahaulla.

Epäilyttävä ilmoitus oli Muumimukista (Fazer).

Mukin myynti-ilmoitus oli facebookin kirpputorisivustolla, ilmoitus oli kuvaton. Ilmoituksessa luki, että kuvat mukista saa sähköpostiin. Lisäksi ilmoituksessa luki, että myyjä oli ostanut mukin huuto.netin myyntipalstalta ja haluaa myydä mukin pois.

Pyysin mukista kuvat sähköpostiin.

Sain sitten facebookin kirpputorisivuston myyjältä aivan samat kuvat sähköpostiin, mitkä löysin huuto.netistä suljetuista kohteista.

Muki oli ollut huuto.netin ilmoituksen mukaan ollut myynnissä etelässä ja nyt mukia myytiin pohjoisessa.

Päätin sitten tehdä uskaliaan teon ja kysyin huuto.netin myyjältä, että onko muki todella myyty. Huuto.netin suljetuista kohteista näin, että muki oli myyty huomattavalla summalla.

Keskustelin tämän huuto.netin myyjän kanssa ja keskustelun aikana kävi ilmi, että kyseinen muki on vielä etelässä ja pohjoisessa olevalla myyjällä ei todellisuudessa ole kyseistä mukia.

Toinen asia, joka sai minut epäilemään, että pohjoisen myyjällä ei ole mukia, oli mukin hinta. Mukia myydään todella huomattavalla summalla ja muumimuki.fi sivuston mukaan mukin arvo on tuhansia euroja. Pohjoisessa asuva myyjä myi mukia alle 100 euroon posteineen.

Fazer mukia on tehty 400 kappaletta ja mukit ovat numeroitu sarja.

Tämä on todella tyypillinen esimerkki siitä, että jos jokin tuntuu todella hyvältä on siihen aika usein jokin koira haudattu.

Linkitän nyt tähän linkin, jossa on Fazer mukista tietoa.

http://muumimuki.fi/tuote/muumimuki-fazer/

Ilon päivä, kun vihdoinkin voit linkittää jutun, jonka tekijät tunnistat heti


Voi tätä ilon ja onnen päivää tulee ensimmäisenä mieleen…

Minua huijanut henkilö on päässyt perheineen nyt iltalehteen.

Näistä toinen myi olemattoman tavaran ja tuomittiin petoksesta vuonna 2014 ja toinen päätti kirjoitella sitten facebookissa sellaisia tekstejä, jotka johtivat kunnianloukkaustuomioon vuonna 2017.

Olen kokoajan tiennyt, että he eivät ole lopettaneet tätä toimintaa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808232201155205_u0.shtml

Aalto maljakoiden värejä 95 mm


Iittala ei ole tehnyt virallisia listauksia eri väreistä Aalto maljakoista.

Kun nyt on kysytty, voisin alkaa pitää pientä amatöörin listausta.

Kaikista väreistä en tietenkään pysty laittamaan kuvaa, koska ei ole mitään mahdollisuutta ostaa kaikkia omaksi siksi aikaa, että saisin kuvaan immateriaaliset oikeudet.

Joten teen listauksen taulukkoon ja laitan kuvan, jos onnistun saamaan kuvaan oikeudet.

Iittalan sivuilla on listauksia poistuneista tuotteista. Tämä listaus on vuoteen 2009 asti, joten sieltä olen katsonut tiedot, jos jokin on poistunut tuotannosta.

Aalto maljakko 95 mm, Aalto maljakkojen värejä

Aavikko, poistuu tuotannosta joulukuussa 2018
Harmaa
Hiekka, vain vuonna 2007
Kirkas
Kirkas 1937
Koboltinsininen, poistunut tuotannosta joulukuussa 2010
Lohenpunainen, poistunut tuontannosta kesäkuussa 2014 (löytyy myös joulukuussa 2013 listauksesta)
Opaali valkoinen
Omenanvihreä, poisitunut tuotannosta joulukuussa 2013
Purppura, poistunut tuotannosta kesäkuussa 2010
Merensininen, myydään vain 160 mm ja 95 mm maljakko pakkauksessa
Musta, poistunut tuotannosta joulukuussa 2011
Mustikansininen
Rion ruskea, 2000 -luvun maljakko on poistunut tuotannosta 2012 (kaksi eri versiota 1990 – luvulla ja 2000 -luvulla)
Ruskea, tuotanto vuosia en tiedä, löytyy 2006 vuoden kuvatosta
Sade, poistunut tuotannosta joulukuussa 2014
Savun harmaa
Siniturkoosi, poistunut tuotannosta joulukuussa 2010
Smaragdinvihreä (Yrityslahjana saatu, ei julkisessa myynnissä)
Tulenpunainen, tämä väri on ollut myös sesonki värinä
Tumma lila, poistunut tuotannosta joulukuussa 2013 (löytyy isoja värivaihteluja, 3 eri sävyä)
Turkoosi, poitunut tuotannosta 2013
Ultramariininsininen, poistunut tuotannosta joulukuussa 2009
Vaaleanpunainen (Ei julkisessa myynnissä)
Vaaleansininen, poistunut tuotannosta viimeisin sävy joulukuussa 2013 (tästä on kolme eri sävyä)
Vedenvihreä, poistunut tuotannosta joulukuussa 2013
Vihreä 1937

Näin kesälomasuunnitelmat muuttuu yhdessä hetkessä


Tiedän, piti pitää pidempää taukoa kirjoittelussa.

Aina ei mene ihan putkeen suunnitelmat, muutto on tehty eli siirrytty väliaikaiseen asuntoon ja lokakuussa sitten uuteen kotiin.

Väliaikana piti ottaa rennosti ja viettää kesälomaa ystävien ja sukulaisten kanssa. No vapaa-aikaa kyllä tuli, mutta hiukan eri tavalla, kun suunnittelin.

Alkuperäinen tarkoitus oli mennä Timo Sarpanevan näyttelyyn Desingmusioon Helsinkiin, nyt en tiedä ehdinkö sinne ennen näyttelyn sulkeutumista. Onnistuin telomaan itseäni ihan kivasti, joten 4 -viikkoa meneekin sitten sairauslomalla ja kipsin kanssa.

Moni ajattelee, että eihän kipsi ole este, ei se olekaan kaikille. Minulle se on haaste, koska en pysty kävelemään kyynärsauvoilla, kiitos heikentyneen käsivoimien ja yliojentuvien nivelien. En halua parannella seuraavaa vuotta ranteita ja olkapäitä. Kestän, kyllä kipua, mutta en ihan niin ”hullu” ole, että otan kipua ihan turhan takia vastaan.

Tiedostan, ei kuulu suomalaiseen lasiin, mutta harmitus on niin kova, että omat ajatukset täytyi saada kirjoittaa.

Nautitaan nyt sitten kesästä ja auringosta, vaikka näin. Elämäähän tämä on.

Kiitos sisarilleni ja muille ystäville muuttoavusta ja lokakuussa sitten vielä uudestaan tavaroiden siirto uuteen kotiin. Nyt on hiukan nopeampi muutto. Näin toivon, koska aika iso osa tavaroista on varastohotellissa valmiiksi pakattuna.

Varastohotelliin, kun viette tavarat, laittakaa vakuutukset kuntoon.

Itse kävin erikseen vakuutusyhtiön kivijalka paikassa papereiden kanssa ja muutin kotivakuutuksen kattamaan varastohotellinkin. Joten olen vakuuttanut omaisuuteni sinne, se pakkaaminen oli todella iso juttu, kun täytyy jokainen lasiesine pakata huolella ja tukeviin laatikoihin.

Ja nyt tulee sisäpiirin vitsi kevennyksenä:

Rakas kaksoissisareni totesi, sinulla oli 2 -vuotta sitten pinkki kipsi toisessa jalassa ja koska toiseen ei tarvinnut tehdä korjausleikkausta, niin päätit tasapuolisuuden vuoksi hankkia toiseenkin jalkaan sen pinkin kipsin.

Kun tulet käymään, katso, että eräs henkilö on kylässä ennen kun istut kahvipöytään.

Edelliskerralla, kun kipsi oli jalassa tapahtui parikertaa todella läheltä piti tilanteita. Lemmikit sotkivat juuri ne paikat missä olin ollut ja sotkut menivät tämän yhden jalalle. Olisi ollut kiva lähteä juhannuksena päivystykseen vaihtamaan kipsiä.

Aalto kukkasen ylin osa


Aalto maljakoita on tehty monia malleja ja montaa eri kokoa. Samoin myös värejä on monia.

Nyt voisin esitellä aalto kukkasen ylimmän osan, tätä on saanut ostettua siten, että on ostanut ylimmän osan vain. Pääsääntöisesti opaalina ja kirkkaana.

Ylimmän osan korkeus on 150 mm ja tästä löytyy opaalin ja kirkaan lisäksi keltainen ja lila (väri muistuttaa purppuraa). Tuotannossa nämä kaksi väriä ovat olleet vuosina 1997 – 1999. Värit on tehty erikseen liitettäväksi opaalin tai kirkaan väriseen Aalto-Kukkasen kokonaisuuteen.

Ylintä on valmistettu myös erikoistilauksena Tanskassa olevaan näyttelyyn vuonna 1990. Värinä on ollut rubiini (punainen), sininen ja vihreä, muut osat olivat näissä kokonaisuuksissa kirkkaita.

Erikoiskiitos toiselle keräilijälle, jolta sain luvan tähän kuvaan.

Vihreä_Aalto_kukkasen_yläosa
Tanskaan tehty Aalto kukkasen yläosa

Aalto-Kukkasen muitakin osia on saanut erikeseen ostettuna opaalina ja kirkaana. Ajatuksena on ollut, että jokainen voi ostaa osissa itsellensä tämä Aalto-Kukan. Erikseen on saanut tietääkseni 1990 -luvun lopussa.

Toiseksi ylimmäistä on saanut kirkaana, rubiinina (punainen) ja vihreänä 1970 -luvulla Artek Oy:lle tehtynä.

Alinta on saanut opaalina, kirkaana ja vihreänä Artek Oy:lle tehtynä 1960 – 1970 -luvulla.

Aalto-Kukksen historia lyhyesti:

Aalto-Kukkanen on suunniteltu vuonna 1938 ja sitä on valmistanut Karhulan lasi 1938 – 1953. Iittalan lasi on valmistanut tätä vuodesta 1953 alkaen ja valmistaa vieläkin. Iittala teki Artek Oy:lle Aalto-Kukkaa tilauksesta vuosina 1960 – 1972. Iittala on ottanut tämä kuvastotuotteeksi vuonna 1983. Nykyään tätä tehdään vain kirkkana. Opaalina tämä on ollut tuotannossa 1988 – 2011 välisenä aikana.

Vuosien saatossa on nähty seuraavia värejä Aalto-Kukkasessa:

Opaalina, kirkaana, rionruskeana (joka on värinä keltaisenruskea), rubiinina (punainen), savunharmaana ja vihreänä.

Aalto-Kukkasta on valmistettu Iittala Shop Uniquemyyntiin syksyllä 2006 seuraava kokonaisuus: Kukan osat 1 ja osa 3 olivat ultramariininsininset sekä osat 2, 4 kirkasta lasia. Tätä kokonaisuutta on valmistettu 10 kpl.

Aalto_Kukkanen aalto_kukkanen
Keltainen Aalto-Kukkasen ylin osa Sama kuvattuna siten, että näkyy mallia

Lähteenä on käytetty yksityishenkilöä, joka on työskennellyt Iittalan lasilla ja koonnut Aalto aiheisia kirjoja. Kiitos hänelle, sain nämä tiedot jo vuosia sitten sähköpostissa.

Lisäksi muiden keräilijöiden keräämäää tietoa olen käyttänyt hyväksi. Kiitos myös heille.

Nyt toivotan hyvää juhannusta kaikille ja samalla kerron pitäväni pitkän tauon kirjoittamisessa. Luen kyllä kommentteja ja pyrin vastaamaan kysymyksiin mahdollisuuksien mukaan. Isot elämän muutokset ovat tulossa ja siksi en ehkä pysty keskittymään tähän. Nähdään syksyllä viimeistään. – Kiitos –

Venäläisellä maatunnuksella oleva huonolla suomella tehtyt blogikirjoitus


Kruunujalokivet.com blogi ei ole antanut minkäänlaista lupaa tai kommenttia venäläiselle maatunnuksen alaisuudessa olevalle blogille.

Maatunnus .ru viittaa siihen, että kyseisen blogin kirjoittajalla on venäläinen osoite.

Kuvat tähän blogiin on otettu ilman lupaa (kruununjalokivien osalta) ja tekstit on aivan mistä sattuu, tekstejä on lainattu monesta paikasta, mutta pääsääntöisesti tekstit eivät oli blogistani.

Tunnistan kyllä, mistä kyseiseen blogiin on tekstiä otettu. Tekstiä on otettu monesta paikkasta.

Ametistin värinen kivi tuikku

Poistin linkin megamarketlux.ru/ametistin-varinen-kivi-tuikku, koska linkin laiton jälkeen on alkanut roskaposti spämmäys.

Blogissa olevat tekstit ovat hiukan outoja. En ymmärrä, mikä tarkoitus kyseisellä blogilla. Se ei avaudu minulle lainkaan.

Kyseisessä blogissa ei ole selkeästi missään, miten voisin ottaa yhteyttä kyseiseen kirjoittajaan.