Aihearkisto: Mariskooli

Etelä-Suomen sanomissa ollut artikkeli 28.10.2018

Olen nyt tässä pienen ajan sisällä lukenut, kuinka huutokauppa yrittää huutokaupata feikkejä mariskooleja.

Nyt sitten Etelä-Suomen sanomat ovat tehneet jutun, jossa kerrotaan suomessa tehtävästä desing tuotteista (Artikkeli löytyy painetusta lehdestä, ei www-sivuilta). Artikkelissa mainitaan, että mariskooleja tehdään Iittalassa, joka kuuluu nykyään Hämeenlinnaan.

Artikkelin kuvassa on feikki pieni mariskooli (valmistus on lopetettu).

Muutama keräilijä laittoi lehdessä kirjoittajana mainitulle toimittajalle viestiä, että kuvassa on feikki mariskooli.

Toimittajan vastaus oli, että hän ei ole kuvia valinnut, vaan kuvittaja.

Kuvittajana toimiva henkilö ei siis tunnista aitoa suomalaista ja suomessa tehtyä pientä mariskoolia.

Nyt voin todeta, että en ihmettele enää tätä asiaa. Monissa myyntipalstoilla on kova vääntö, että kyllä minun mariskoolini on aito. Luin ihan lehdestä. Tässä vaan on oikein malli esimerkki siitä, että aina ei näköjään faktojen tarkistaminen onnistu lehdistöltäkään.

Ei ole ihme, että jotkut tuntuvat olevan pihalla, kuin lumiukko.

Kiitos keräilijälle, joka huomasi tämän artikkelin. Kuinkahan moni sai taas hieraista silmää ja aamukahvit väärään kurkkuun.

Asiantuntijallekin voi tulla virhearviointi

Aloitan isolla kiitoksella eräälle toiselle kerälijälle. Itse en välttämättä olisi huomannut tätä asiaa.

Bukowskis huutokaupasta löytyi neljä mariskoolia huutokaupan kohteena.

Se, että huutokaupataan, ei ole uutta kenellekään. Se oli uutta, että huutokaupan kohteessa oli 2 aitoa ja 2 ei aitoa eli feikkiä mariskoolia.

Kohteessa oli iso siniturkoosi ja pieni koboltinsininen mariskooli, jotka olivat aitoja. Lisäksi vaaleanvihreän sekä lilan sävyiset, jotka olivat feikkejä (ei Iittalan tekemiä tuotteita).

Lähtöhinnaksi oli laitettu 1 500 kruunua ja kohteessa oli hintavaraus. Kirjoittaessani tätä kirjoitusta tarkistin valuuttamuuntimen avulla, mitä tämä olisi ollut euroissa. Lähtöhinta olisi ollut 145 euroa. Tämä on mielestäni aika kova hinta, vaikka olikin aito koboltinsininen pieni mariskooli mukana kohteessa.

Huutokaupan sivu 18.10.2018 Huutokaupan kohde lähempää

Hämmästyksen ja ihmettelyn aihe oli, että kyseisen Bukowskis huutokaupan asiantuntija Anna Heathcote-Ball ei ollut tunnistanut aitoa marikoolia feikistä. Iittalahan on tuotenimisuojanut mariskoolin, joten sen tekemistä tuotteista saa ainostaan käyttää nimeä Mariskooli.

Asiantuntijalla on ollut nähtävissä aidot Iittalan tekemät mariskoolit. Joten olisi luullut, että hän osaisi erottaa aidon ja feikin toisistaan. Joskus tuoteväärennöksen erottaminen on hankalaa, mutta tämän lilan sävyisen feikin näki heti ja vaaleanvihreäkin oli ihan selkeä feikki, kun vähän keskittyi katsomaan kuvaa.

Tämä on vaan oikeastaan surkuhupaisaa.

Kun kirjoitan tätä kirjoitusta, on kyseiset tuotteet poistettu huutokaupasta Bukowskis:lta. Tiedän, että muutama keräilijä laittoi heidän asiantuntijalle sähköpostia ja kertoi, että heidän huutokauppakohteessa on kaksi feikkiä ja kaksi aitoa mariskoolia.

Nyt vahvistui edelleen se, että kun keräät jotain lasia tai mitä tahansa opettele asioita itsenäisesti ja seuraa erilaisia julkaisuja, myös kriittisesti.

Ruusuoliivi 120 mm mariskooli

Tämä teksti on tarkoituksella siirrety omaksi kokonaisuudeksi.

Kuten on ollut tiedossa, on virallisesti pieniä mariskooleja tehty 23 eri värissä (Pienet mariskoolit)

Lisäksi löytyy Lila ja Turkoosi 120 mm mariskooli.

Lila (Lila 120 mm mariskooli)

Sain toiselta keräilijältä kuvan Ruusuoliivi 120 mm mariskoolista.

Ruusuoliivin ominaisuus on se, että se vaihtaa valaistuksen mukaan väriä. Tämä voi näyttää kauniin punaiselta tai vihreältä vitriinissä.

Tämä on ollut kuulemma joskus myynnissä erikoiseränä Hobby Hall verkkokaupassa, toki on voinut olla myös muualla myynnissä.

Kiitos todella paljon henkilölle, jonka arteesta olen saanut kuvan ja vielä kiitos siitä, että olen saanut luvan julkaista kyseisestä herkusta kuvan.

Ruusuoliivi 120 mm

Lila 120 mm mariskooli

Iittalahan on ilmoittanut pienten mariskoolien värit omassa listauksessa (Pienet mariskoolit) .

Lilan lisäksi on tehty ainakin Ruusuoliivi ja Turkoosi 120 mm.

Ruusuoliivi (Ruusuoliivi 120 mm)

Nyt on löytynyt Lila. Keräilijät käyttävät nimeä myös tumma lila.

Tässä nyt löydetyssa mariskoolissa lukee Marimekko ja on muottinumero pohjassa, joten on varmasti aito mariskooli.

Aikaisemmin olen yhdessä kuvassa nähnyt tämän Lilan värin, mutta kuva oli sen verran ”huono” ja koska virallisella listalla ei ole ollut tätä väriä, ei varmasti monellekaan tullut mieleen, että on kuvassa oleva Lila voisi olla aito.

On olemassa niin lähelle aitoa mariskoolia muistuttavia, ei aitoja mariskooleja.

Minä en tätä herkkua ole löytänyt, mutta kun näin tämän kuvan toisella keräilijällä oli taas tehtävä vieno ja kaino pyyntö, että saisin tähän kuvaan käyttöluvan.

Iso kiitos sinulle.

On ilo saada laittaa kuvaa kyseisestä herkusta.

Lilat mariskoolit Pieni Lila mariskooli
Lila 120 mm ja 155 mm mariskooli Lila 120 mm mariskooli

Arpajaisvoitto voi olla myös feikki mariskooli ja sitä kautta pettymys

Kävin pitkästä aikaa kirpputorilla. Kyseisessä paikassa oli ollut yökirpputori ja oli järjestetty kävijoiden kesken arvonta.

Palkintona oli kivi kynttilälyhtyjä, mariskooleja niin isona kuin pienenä. Lisäksi oli voittona esim. Arabian tuotteita muumilautasia ja voipytty.

Nyt tulee se mikä sai minut varpailleen. Arpajaispalkintona oli feikki pieni mariskooli. Näitä kyseisiä mariskooleja on saanut esimerkiksi Tokmannilta noin 5 euron hintaan.

Kerroin kirpputorin myymäläpäälikölle asiasta (arvonta oli ehditty suorittaa, mutta voittaja ei ollut ehtinyt noutaa voittoaan). Mahtaa olla tämän feikki mariskoolin voittaja olla mielissään, kun hänen voittonsa arvo on noin 1 – 3 euroa ja muut saivat aidon mariskoolin, jonka arvo on väristä ja koosta riippuen 20 – 35 euroa.

Tähän feikkiin oli lisätty jälkikäteen Iittalan I-tarra. Lisäksi feikin väri oli sellainen, joka ei ole ollut virallisesti edes tuotannossa.

Iittala myy väliväriä omissa Store ja Outlet kaupoissa, mutta niihin ei laiteta I-tarraa.

Iittalan oman ilmoituksen mukaan pienissä mariskooleissa täytyy lukea Marimekko jalan pohjassa. Tässä feikissä ei lukenut.

Tässä arpajaisvoitossa oli siis kaikki pielessä.

Laitetaan kuva feikistä pienestä mariskoolista. Kuvat eivät ole parhaita mahdollisa.

feikki feikin pohja
Feikki sivusta Feikin jalan pohja, josta puuttu teksti Marimekko

Tässä on virallinen vaaleansininen pieni mariskooli

Vaaleansininen Vaaleansinisen pohja
Aito vaaleansininen Aidon pohja, jossa on teksti marimekko

Laitetaan omista kokelmista kuva isosta mariskoolista, joka vastaa tätä feikki mariskoolin väriä ja lisäksi vielä tuo pieni vaaleansininen aito mariskooli. Tämä iso on viralliselta nimeltä vedensininen ja tätä väriä ei ole tehty virallisesti pienenä mariskoolina. Vedensininen on ollut tuotannossa 2003 – 2009 välisenä aikana, tätä löytyy siis myös silkkitarralla, jossa lukee Marimekko (silkkitarra voi myös puuttua). Jos silkkitarra puuttuu ei jalan pohjassa lue mitään.

Vaaleansininen_vedensininen Vaaleansininen_vedensininen pohja
Aitot pieni vaaleansininen ja iso vedensininen Tässä näiden mariskoolien pohjat, jossa lukee marimekko

Pienen mariskoolin jalan pohjan halkaisija on noin 7 cm ja ison haljaisija noin 9 cm.

Pienten mariskoolien viralliset värit on tai olisi ollut helppo tarkistaa Iittalan omien www-sivujen kautta.

Pienten mariskoolien viralliset värit

Second hand yritysten myynti verkossa

Selailin tässä erään yrityksen myyntisivuja internet:ssä ja järkytyin.

Yrityksen myyntikuvissa on selkeästi ei Iittalan tai Nuutajärven tekemä valkoinen mariskooli. (http://kruununjalokivet.com/?p=768)

Tuotteidn värit olivat ristiriidassa kuvien ja tekstin kanssa. Kuvassa oli ehkä pieni purppura mariskooli, joka myytiin vaalea lilan nimellä (vaalea lilan nimistä pientä mariskoolia ei ole tehty virallisena värinä), pieni ruusuoliivin kuvassa oli keltainen tai rionruskea mariskooli. Pientä rubiininpunaista mariskoolia ei ole valmistettu, joten tämä on pelkkä punainen tai karpalo. (http://kruununjalokivet.com/?p=2344)

Löytyi sieltä kivi kynttilälyhdyissäkin, jotka myytiin siten, että väri ilmoitettin virheellisesti. Kivi kynttilälyhtyä on tehty vain 6 cm ja 8 cm korkeana. Isommat Kivi kynttilälyhdyn näköiset tuotteet ovat maljakoita. (Pienet http://kruununjalokivet.com/?p=1891 Isot http://kruununjalokivet.com/?p=2440)

Muita en lähtenyt tutkimaan, koska etsin Kivi maljakoon liittyvää asiaa. Heidän sivuilla kuvassa oli maljakko, mutta teksti kertoi sen olevan tuikku, joka on 12 cm korkea. Tähän, kun laitat tuikun niin rikki menee lähes 100 varmasti. Tämä on niin paksua lasia, että ei kestä tuikun tuomaa lämpötilan vaihtetua. (http://kruununjalokivet.com/?p=2466)

Miksi kirjoitan???

Vastaan tähän näin, mietin mikä vastuu on yrityksellä? Tuotekopioiden myynti on kielletty suomessa, toki Mariskooli ei ole tuotesuojan piirissä, mutta on tuotenimisuojan piirissä. Joten vain aidosta Iittalan tai Nuutajärven valmistamasta mariskoolista saa käyttää nimeä mariskooli. Iittala on marimekon sopimusvalmistaja. Kivi kynttilälyhdyillä on tuotesuoja.

Nyt jos onnistuisin ostamaan tuon pienen ruuusuoliivin mariskoolin ja tulisi jokin muu väri, kuin mitä luvattiin. Olisin oikeutettu kaupan purkuun ja jos yritys ei suostuisi siihen vosin viedä asiaa kuluttajasuojalain mukaisesti eteenpäin. Jos emme pääsisi sopimukseen, niin asian voisi viedä käräjäoikeuteen. Olisiko yrityksellä varaa? En ota tähän kantaa.

Olen itse ostanut Saksalaisesta verkkokaupasta turkoosinaa myydyn pienen mariskoolin, joka oli todellisuudessa siniturkoosi. Kaupan purkuun tarvitsin jopa EU-kuluttajaneuvonnan apua, mutta sain loppujen lopuksi kaupan purettua ja omat rahani takaisin. (http://kruununjalokivet.com/?p=1604)

Kirjoitan tämän siksi, että kannattaaa opetella tietoa ja tutkia itsekin, ei vain luottaa ihan kaikkiin Second hand tyylisiin kauppoihin. Siellä asiantuntijuus ei aina välttämättä ole kaikkein paras.

Laitoinko viesti kyseiseen yrityksen??

Tietenkin laitoin, nyt odotan mitä vastaa vai vastaako lainkaan.

Tässä tekstissä on käytetty apuna muidenkin keräilijöiden huomioita, itse en olisi kaikkiin kiinnittänyt huomiota. – Kiitos teille –

Pienet mariskoolit

Isojen Mariskoolien rinnalle on tehty pieniä mariskooleja vuosina 2008 – 2015.

Nämä ovat 120 mm korkeita ja noin 100 mm haljaisijaltaan.

Virallisia värejä on 23.

Lisäksi on Lila, Ruusuoliivi ja Turkoosi pieni mariskooli olemassa.

Lila (Lila 120 mm mariskooli)

Ruusuoliivi (Ruusuoliivi 120 mm mariskooli)

Iittala on itse ilmoittanut, että kaikissa pienissä mariskooleissa lukee lasissa Marimekko ja niissä on pohjassa myös muottinumero.

Jotkut värit ovat todella hankalia tunnistaa kuvista, täytyy tietää ostoajankohta.

Vihreä on sama vihreä, vaikka sitä on tehnty kolmena eri vuotena.

Alunperin tämä tuli K-ketjulle muistaakseni Citymarketteihin keräilyvärinä. Sen jälkeen joulusesonki värinä myyntin muutamana vuonna. Väriä ei ole saanut kaikista kaupoista. Anttilasta muistaakseni ostin omani vihreän pienen mariskoolin.

Laitan tähän kuvat näistä virallisista väreistä:

Harmaa (2010 – 2015) Hiekka (2008 – 2014)
Karpalo (2014 – 2015) Keltainen (2009 – 2011)
Kirkas (2008 – 2015) Koboltinsininen (2010 – 2013)
Lohenpunainen (2013 – 2014) Matta kirkas (2008 – 2015)
Metsänvihreä (2013 – 2014) Musta (2008 – 2013)
Omenanvihreä (2009 – 2014) Pomeranssi (2009 – 2011)
Punainen (2008 – 2014) Purppura (2009 – 2010)
Rion ruskea (2011 – 2012) Sade (2014)
Siniturkoosi (2008 – 2012) Ultramariininsininen (2008 – 2009)
Vaalea vaaleanpunainen/Pale Pink (2013 – 2014) Vaaleanpunainen/Sweet Pink (2008 – 2012)
Pieni_vedenvihreä
Vaaleansininen (2008 – 2014) Vedenvihreä (2010 – 2014)
Vihreä (2009, 2011 ja 2012)

Virallisten värien lisäksi Outlet ja Store ovat myynneet väliväriä ja 2 -laatuisia mariskooleja. Joten voit löytää aika erikoisenkin sävyisiä pieneiä mariskooleja.

Lisäys 28.9.2018

Kiitos tarkkaavaiselle lukijalle, yksi kuva on puuttunut ja se on ollut vedenvihreä. Samalla laitoin kuvat aakosjärjestykseen. Vedenvihreän kuvan olen saanut toiselta keräilijältä. Oman kuvan tästä väristä olen onnistunut kadottamaan.

Kuvien käyttäminen myynti-ilmoituksessa

Olen tänään saanut aktiivisilta lukijoilta ja keräilijöiltä tiedon, että blogissa olevia kuvia on käytetty myynti-ilmoituksessa.

Olen tehnyt ilmiannon Tori.fi palvelulle. Kyseinen ilmoitus on poistettu.

Tosiaan, minä en tule antamaan kenellekään lupaa käyttää blogin kuvia myynti-ilmoituksessa.

Ainoastaan ostoilmoitukseen voin antaa luvan ja olen yhdelle antanut tälläisen luvan, kun on pyytänyt.

Laitan kuvaa näistä ilmoituksista tähän blogiin, olen ottanut kuvakaappaukset ilmoituksista.

Olen poistanut paikkakunta tiedot ihan tarkoituksella.

Ensimmäinen kuvasarja, jossa on blogista otettu kuva ja teksti (http://kruununjalokivet.com/?p=1406).

Tori_ilmoitus_feikki Blogista_otettu_kuva
Ilmoituksen loppuosa

Tässä on toinen ilmoitus, jossa on sama mariskooli kuvattuna, joka on myös mukana tuossa ensimmäisessä kuvasarjassa.

Kuva on otettu eri paikassa. Myynti-ilmoituksessa myydään pientä mariskoolia, mutta kuvassa on iso feikki marikooli.

Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota ilmoituksessa olevaan tekstiin. Siinä on todella suuri asiavirhe.

Feikki_mariskooli_pienen_ilmoitus
Ilmoitus_pieni_mariskooli

Saman henkilön kolmas ilmoitus.

Ikean pöytä

Kaikissa näissä on sama puhelinnumero.

Lisäys 22.3.2017

Kiitos tarkkasilmäiselle lukijalle, itse en olisi ”löytänyt” tätä ilmoitusta.

Saman henkilön myynti-ilmoitus kyseessä.

Kuopionkirppis

Yhteenvetona voin todeta, että tämän myyjän myynti-ilmoitukset eivät herätä minussa luottamusta.

Suomi 100 vuotta

Suomi juhlii itsenäistymistä, tulee 100 vuotta täyteen.

Iittala, Arabia, Fiskars ja Hackman osallistuu juhlavuoteen tekemällä erikoiseriä erilaisista esineistä.

Yleinen piirre on Iittalalla, että juhlavuoden värinä on Ultramariininsininen, joka on tehty Iittalan oman ilmoituksen mukaan erikoisreseptillä.

Siihen en ota kantaa onko tämä hiukan eri värinen, kun aikaisempi Ultramariininsininen, mutta minun silmään se näyttää ihan samalta, kun aikaisemmin tuotannossa ollut Ultramariininsininen.

Juhlavuoden tuotteisiin kuuluu seuraavia tuotteita:

Aalto maljakkot 160 mm ja 251 mm
Toikan linnut Kuulas ja Kyyhky
Mariskooli 155 mm
Kastehelmi tuikku
Kastehelmi juomalasi 30 cl
Kastehelmi lautanen 170 mm ja 248 mm
Kastehelmi purkki 116×114 mm
Kastehelmi paperiservetti 33 cm sininen
Kartio juomalasi 21 cl
Kivi kynttilälyhty
Kaksivärinen aaltomaljakko 160 mm (Valkoinen – Ultramariininsininen)
Kaksivärinen aaltomaljakko 160 mm (Ultramariininsininen – Valkoinen)
Kaksivärinen aaltomaljakko 200 mm (Ultramariininsininen – Valkoinen)
Kaksivärinen aaltomalja 90 mm x 195 mm
Ultramariininsininen aaltomaljakko 160 mm
Ultramariininsininen aaltomaljakko 251 mm (Valkoinen – Ultramariininsininen)
Kaksiväriset sakset 21 cm
Vasara
Paistokasari 24 cm
Paistinpannu 28 cm
Savonia lahjapakkaus 24-os + kakkulapio, Suomi 100 -kaiverruksella.

Kaksivärinen Aalto maljakko (Valkoinen – Ultramariininsininen) ja Kivi kynttilälyhty ovat yritysmyyntiin tarkoitettuja.

Lisäys 14.1.2017

Kävin Iittalan myymälässä myyjän kanssa mielenkiintoisen keskustelun. Muutama tuote ei tule kuulemma Storeen myyntiin, mutta ehkä Stocmann ja Sokos saavat nämä tuotteet, joten esim. kaksivärinen aaltomaljakko voi löytyä sieltä myynnistä. Myyjä ei osanut sanoa mitkä kaupat nämä tuotteet saavat, mutta arvioi näitä kauppoja. Kaikkiin kauppoihin nämä eivät kuitenkaan tule myyntiin.

Lisäys 9.4.2017

Kivi kynttilälyhtyä on saanut Mammutti markkinoilta, kun on ostanut tietyn määrän esimerkiksi pesuainetta.

Tammikuussa käyty keskustelu myyjän kanssa tarkoitti ehkä tätä Ultramariininsininen – Valkoinen Aalto maljakkoa.

Tässä on kuva yritysmyynnissä olleesta maljaksta. Tätä Aalto maljakkoa on tehty 2017 kappaletta.

Aalto maljakko 160 mm Valkonen – Ultramariininsininen
Maljakon pohjassa on singeeraus Suomi 100

Tässä on kuva kaupoissa olevasta maljakosta. Tämä on numeroitu sarja ja on tehty 4 000 kappaleen sarja. Värinä on Ultramariininsininen – Valkoinen.

Aalto maljakko 160 mm Ultramariininsininen – Valkoinen

Tämä maljakko on ollut myynnissä ainakin Sokoksen ja Prisman verkkokaupassa sekä Prismoissa.

Tässä on molemmat Aalto maljakot

Aalto maljakot 160 mm Valkonen – Ultramarininsininen, Ultramariininsininen – Valkoinen

Lisäys 16.3.2018

Tässä on yksi maljakko vielä, joka on tehty Suomi100 teemaan liittyen. Tämä tuli jo markkinoille yrityksille, siis yrityslahjaksi ostettavaksi. Kaupoita tätä maljakkoa ei ole saanut.

Huomioitavaa on myös, että pakkauksessa todellakin on värit näin ilmoitettu, eli Utramariininsininen – Valkoinen. Tätä on tehty myös rajoitettu määrä.

Maljakossa on konesigneerauksen lisäksi Suomi100 signeeraus pohjassa.

Aalto maljakko 200 mm Ultramariininsininen – Valkoinen
Aalto maljakkon 200 mm myyntipakkauksessa olevat tiedot

Toikan vuosilintu, -muna ja -kuutio ovat väritykseltään valkoista ja sinistä, joten nämäkin kunnioittavat Suomen itsenäisyyden juhlavuotta. ”Kyyhkyä on tehty vain 2017 kappaletta, johlavuoden vuosiluvun mukaisesti.” Näin ilmoittaa Iittala itse.

Arabian mukit käsittelee kuva-aiheena Arabian tuotantoa eri vuosilta. Itse olen tykästynyt yhteen mukiin ja olenkin miettinyt pääni puhki, pitäsikö nykyisille kahvi- / teemukille antaa eläkepäivät.

Minulla on vuoden 2006 kesäsesonki mukit käytössä. Mukit on suunnitellut Heini Riitahuhta.

Mukien nimet on vasemmalta oikealle: Sitruunaperhonen, Kultasiipi, Neitoperhonen ja Sinisiipi

Perhosmukit
Perhosmukit

Lähteenä on käytetty, Iittalan omia verkkosivuja. Sivustoa, josta löytyy kuvia yleisesti myynnissä olevista tuotteista.

http://suomi100.fiskarsgroup.com/

Toisen omaisuuden tuhoaminen kirpputorilla

Löysin tämän ensin Facebookista, kun se on yhdellä alaa käsittelevässä ryhmässä.

Kirjoitukseni koskee tätä blogia ja tätä kirjoitusta Paskat kirpputorilöydöt blogista.

Tämä päivitys on tehty heinäkuussa 2015. Kuvissa on aito mariksooli. Kuvien lähettäjä on tuhonnut toisen myyntiin tuotua omaisuutta live kirpputorilla. Kuvat voit katsoa alkuperäisestä blogista.

Pienellä tutkimisella olisi löytynyt vastaus, jopa Iittalan omilta www.sivuilta. Iittalan sivut kysymyksiä ja sieltä mariskooli pdf-tiedostosta löytyy vastaus.

Tämän pdf-tiedoston värilistauksen jälkeen, olisi voinut lukea faktatietoa mariskooleihin liittyen. Silkkitarra on ollut käytössä 1980 – 2004 välisenä aikana.

Suora lainaus blogista

”Hupsista! Jonin viesti oli ihan totaalisesti hautautunut sähköpostikansioomme, mutta onhan nämä pakko julkaista, vaikka sitten vähän myöhässä.

Tällä kertaa on ollut meinaan niin kelju myyjä liikenteessä, että hyvää päivää. Kopiotuotteen pohjaan on liimattu aidon tuotteen tarra ja hintalappuunkin vielä ujutettu sana ”aito”.

Mahto olla aikamoinen miettiminen, että mitenkäs tuon piraattikaman nyt sitten naamioisi.

Vaikka pakko myöntää, että onhan tuo nyt jo aika selkeä huijausyritys, ainakin jos tietää miltä Mariskoolien leimojen oikeasti pitäisi näyttää. Mutta ei se silti poista sitä faktaa, että myyjä taitaa olla totaalinen kakkapää.

Lukijamme onneksi suoritti rehdin kansalaisen velvollisuutensa ja repi tarran hiiteen, ettei ketään sitä ainakaan aitona tuotteena erehdy ostamaan. Onko siellä langoilla vaan harjaantuneita kirppissaalistajia vai olisiko joku mennyt lankaan? ”

Tämän blogin ylläpitäjä ei ole korjannut omaa tekstiään, vaikka myöntää kommenteissa, että on pahoillaan, tämä täytyy lukea kommenteista.

Minä ainakin poistaisin tuon ylistyksen, että tämä aidon mariskoolin tuhoja olisi tehnyt sankarillisen teon.

Tässä on ymmärtääkseni ylläpidon vastaus

”Heippa!
Myönnämme erehdyksemme, olimme tosiaan siinä uskossa, että tuote on piraatti ja sitä on törkeästi koitettu naamioida aidoksi. Hienoa, että joukosta löytyy valveutuneempia keräilijöitä, kiitos kun korjasitte asian!

Pahoittelut tästä sekä siitä, että jonkun myyntituote on tärvelty. Emme tietenkään halua tähän kannustaa 🙂 Peiliin on siis katsottu!”

Nyt tulee neuvoni, älä koskaan poista jotain mielestäsi väärin olevaa asiaa kirpputorilla. Jos epäilet, että ei ole aito, jätä mieluimmin ostamatta kyseinen tuote. Osta se kauniina esineenä ja maksa se hinta, mitä olet valmis maksamaan silloin.

Myönnän, kopioita myydään paljon aitona. Se ei silti mielestäni anna kenellekään oikeutta tuhota toisen omaisuutta.